Sarjakuva on nykyään aikuisten huvia

Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä Pertti Jarla (Kuva: Lehtikuva)

Kirjamyynnin kärjessä keikkuu nyt sarjakuva. Helmikuun listalla kymmenen myydyimmän joukossa on viisi sarjakuvateosta.

Lapsille ei tehdä enää juuri mitään uutta, koska sarjakuva on tänään aikuisten arkipäivän viihdettä. Suosikiksi noussut Pertti Jarla yhdistää tarinoissaan sanaleikit ja suomalaisen kylähulluuden. Jarlan luoma Fingerpori on tekijälleen kekkoslovakian nostalgiaa, kaupunki, jossa on atomivoimala ja asiat päätetään saunassa.

- Tein tästä kaupungista tällaisen kauhukabinetin. Tavallaan se on antiutopia. Tavallaan on siistiä, että ajellaan isoilla Saabeilla ympäri kaupunkia, Jarla sanoo.

Jarlan huumori on myynyt jo yli 30 000 albumia. Se nousee kansan lahjomattomasta mausta ja tavoista, ajankohtaisvitsit tai julkkikset eivät kiinnosta.

- On vähän helppoakin nauraa julkisuuden toilailijoille. Mieluummin käytän keksittyjä hahmoja, Jarla sanoo.

Konservatiivisessa ajassamme Jarlan suosio on piristävää, toki hänelle kelpaavat myös kiltit ja huonot vitsit.

- Tykkään nyt myös ns. kökköhuumorista, jota ehkä kriittisenä lukioikäisenä pidin huonona. Ei ole mitään huumorin alalajia, jota ei voisi tehdä hyvin.

Kustantaja on harmissaan, ettei lapsille tehdä enää uutuuksia - muille nyt sitäkin enemmän.

- Meillä on sarjakuvia lapsiperheille, teini-ikäisille, vanhemmlle, parisuhteessa elävälle, työelämässä puurtajalle. Sitä kautta on pystytty tavoittamaan yleisöä, joka ei perinteisesti sarjakuvaa harrasta, sanoo kustantaja Harto Pasonen Arktisesta Banaanista.

Itseoppinut Jarla nousi suosioon päästyään Helsingin Sanomiin. Alan taitajista on Suomessa pulaa. Koulutusta on vähän ja perusasiatkin ovat alalle yrittävillä usein pielessä.

- Liian usein näyttää siltä, että se ainoa ja konkreettisin kritiikki, mitä voi esittää näille tarjokkaille, on se, että mistä he hankkivat oikeat työvälineet, Pasonen muotoilee.

Katso Kari Pyrhösen juttu (Seitsemän uutiset 12.3.2009)

Lue myös:

    Uusimmat