Sampo vetäytynee Storebrand-tarjouksesta

Sammon havitteleman norjalaisen vakuutusyhtiö Storebrandin osakekurssi on laskenut Oslon pörssissä niin alas, että Norjassa epäillään vahvasti Sammon luopuvan ostotarjouksestaan.

Tänään iltapäivällä Storebrandin osakekurssi tippui jo 50 Norjan kruunun alapuolelle, kun Sammon toukokuussa tekemässä ostotarjouksessa hinta oli 75 kruunua tai vaihtoehtoisesti 0,9 Sammon osaketta jokaista Storebrandin osaketta kohti.

-Markkinoiden reaktio kertoo, että sijoittajat ovat menettäneet uskonsa Sammon ostotarjouksen toteutumiseen, norjalaisen Finansbankenin päämeklari Peter Warren sanoi uutistoimisto Reutersille.

Hän uskoo Sammon löytävän keinon vetäytyä koko tarjouksesta.

Sammon tiedotusjohtaja Pertti Nurvala sanoi kuitenkin STT:lle, että Sammon tarjous on yhä voimassa syyskuun 28. päivään eli ensi ensi viikon perjantaihin saakka. Muuta kommentoitavaa Sammolla ei asian suhteen ole, hän sanoi.

Myös Storebrandin edustaja Egil Thompson sanoi yhtiön lähtevän siitä, että Sammon viimeisin, moneen kertaa uusittu tarjous on voimassa. On Sammon hallituksen asia, mitä tehdä sen jälkeen, kun tarjouksen voimassaoloaika menee umpeen, hän sanoi.

Suomessa Sammon tarjousta, jossa koko Storebrandin hinnaksi tulisi 2,6 miljardia euroa eli 15,5 miljardia markkaa, pidettiin jo toukokuussa liian kalliina.

Poikkeuslupakin vielä saamatta

Sammon Storebrand-kaupan toteutuminen riippuu yhä myös siitä, myöntääkö Norjan valtiovarainministeriö sille poikkeusluvan yhtiön hankintaan. Sampo on hakenut oikeutta omistaa norjalaisyhtiö, vaikka se ei saisi omistukseensa Norjan lain yleensä edellyttämiä 90:tä prosenttia osakkeista.

Tähän mennessä Norjan viranomaiset ovat olleet hanketta vastaan. Sammon tarjousta on kannattanut hieman päälle 88 prosenttia Storebrandin omistajista. Vastustavista merkittävin on Den norske Bank DnB, jolla on hieman alle 10 prosenttia osakkeista.

-Jos DnB nyt yllättäen päättäisikin hyväksyä Sammon tarjouksen, Sammolla olisi paljon heikommat perusteet vetäytyä kaupasta, Finansbankenin Warren arveli.

Varsinkin Ruotsissa on spekuloitu myös, mitä ruotsalaisten SEB:n ja Swedbankin fuusion kaatuminen merkitsee Sammon kannalta.

Vakuutusyhtiöiden kurssit ovat tänään olleet laskussa koko Euroopassa. Sammon osake oli Helsingissä noin viiden prosentin laskussa ja liikkui iltapäivällä kahdeksan euron vaiheilla.

(MTV3-STT-Reuters)

16:31

Lue myös:

    Uusimmat