Sallisen surmassa tunnustus

Helsinkiläinen Reijo Niemelä on tunnustanut osuutensa entisen kihlattunsa Satu Sallisen surmaan. Uusimmissa poliisikuulusteluissa Niemelä on sanonut antaneensa 90000 markkaa 50-vuotiaalle helsinkiläismiehelle, jotta tämä tappaisi Sallisen.

Kyseinen mies on syytteessä avunannosta Sallisen murhaan. Laajassa murhajutussa Helsingin käräjäoikeudessa alkoi muutenkin maanantaina uusi luku. Syyttäjä oli vaihtunut kihlakunnansyyttäjä Raimo Kuusiston vetäydyttyä omasta pyynnöstään jutusta sairasloman vuoksi.
Juttua ajaa nyt kihlakunnansyyttäjä Helinä Lehtinen. Hän ei kerro tässä vaiheessa, onko Reijo Niemelä tunnustanut itse teon; esitutkinta asiasta on vielä kesken eikä se ole julkinen. Sillä ei Lehtisen mielestä ole kuitenkaan edes merkitystä, kumpi syytetyistä on puukkoon tarttunut. Miehet ovat ryhtyneet yhdessä suunnittelemaan surmaa palkkatyönä ja motiivina teolle oli Niemelän mustasukkaisuus,esittää Lehtinen.

Satu Sallinen puukotettiin kuoliaaksi toukokuun lopulla Helsingissä Munkkiniemen venekerholla, kun hän oli paikkaamasssa vartiovuoroa. Vuoroon Sallisen oli syyttäjän mukaan houkutellut Niemelän rikoskumppaniksi epäilty 50-vuotias.
Sallinen ei ole ilmeisesti osannut pelätä hyökkääjää, koska ensimmäinen kuolettava isku tuli takaapäin, selvittää Lehtinen. Sallinen kuljettiin parin päivän kuluttua Kuhmoisiin, josta hänen ruumiinsa löytyi heinäkuussa. Syytetyn Reijo Niemelän Toyota Camry -merkkisestä autosta löytynyt veri on todennäköisesti Sallisen verta.

Maanantaina kuultiin oikeudessa silminnäkijätodistajia Kuhmoisista. Oikeudenkäynti Sallisen surmasta alkoi elokuussa. Tähän asti Niemelä on kiistänyt syytteet. Toinen syytetyistä on sen sijaan tunnustanut osuutensa siihen, että venekerhon rannassa oli jotain "hässäkkää" ja hän oli mukana nostamassa ihmisen kokoista nyyttiä johonkin "pimeään tilaan".
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat