Saksan budjettivaje kuntoon säästöohjelmalla

Saksan punavihreä hallitus tasapainottaa budjettivajettaan tiukalla säästöohjelmalla. Hallituksen mukaan pelättyjä veronkorotuksia ei tule, mutta sosiaalietuuksia karsitaan rajulla kädellä.

-

Saksalaislehti Berliner Zeitung ristii tänään pääkirjoituksessaan Saksan "Euroopan sairaaksi mieheksi", joka on jäänyt kansainvälisessä vertailussa useilla aloilla muiden maiden jalkoihin. Esimerkkeinä ovat talouskasvu, koulutus, terveyspalvelut, työmarkkinajoustot ja byrokratia.

Saksa vaikuttaa olevan paljon syvemmässä ahdingossa kuin hallitus vaalitaistelun aikana myönsi. Vielä muutama viikko sitten liittokansleri Gerhard Schröder puhui 2,5 prosentin talouskasvusta lähivuosina. Nyt tunnustetaan, että kahtena seuravaana vuonna jäädään 1,5 prosenttiin ja vielä vuonna 2005 kasvu on vain kahden prosentin luokkaa. Päähallituspuolue on tunnettu toiveikkuudestaan, joten todellisuus voi olla vielä paljon synkempi. Sosialidemokraattien ja vihreiden ensimmäisen budjettineuvottelun jälkeen eilen illalla ilmoitettiin, että huhuista huolimatta verot eivät nouse vaan budjettivaje aiotaan paikata tiukalla säästökuurilla. Yksityiskohdat selviävät lähipäivinä, mutta jo nyt arvellaan, että esimerkiksi asuntotuotannon ja energia-alan tukia leikataan, työmatkojen verovähennysoikeutta kiristetään ja julkisen alan palkankorotukset pannaan tiukkaan valvontaan. Kokonaan oma lukunsa on joukkotyöttömyys, joka sekin on todellisuudessa paljon ilmoitettua korkeampi. Työttömiä on ainakin 4,7 miljoonaa. Työmarkkinoita halutaan elvyttää mm. pakottamalla yksineläjät tarpeen vaatiessa muuttamaan työn perään muualle, korvausten menettämisen uhallakin.

Saksan hallituksen tavoitteena on saada budjetti tasapainoon vuoteen 2006 mennessä, mutta se tietää todella rajua säästökuuria, jonka uskotaan ravistelevan saksalaista yhteiskuntaa perustuksiaan myöten.
(MTV3)

(Seitsemän uutiset 01.10.2002)

Lue myös:

    Uusimmat