Saksalaisurheilija avautuu dopinghavainnoistaan harjoitusleirillä

Skandaali MM-laduilla - miten doping kitketään? 7:40
Pitkän uran antidopingtyön parissa tehnyt Harri Syväsalmi kommentoi dopingvyyhtiä.

Saksalainen ohjaskelkkailija Andi Langenhan avautuu dopinghavainnoistaan, joita hän on tehnyt harjoitusleirillä.

Nelinkertaisen MM-mitalistin Langenhanin mukaan Saksan antidopingtoimisto on tehnyt hänelle ainakin kymmenen yllätystestiä vuosittain. Hän puhuu saksalaisen MDR:n haastattelussa tarkasta kontrollista.

– Valitettavasti ulkomailla ei ole samoin, Langenhan viittaa joihinkin maihin, joissa testaaminen on löperömpää tai olemattomampaa.

– Olen kokenut sen ite harjoitusleirillä. Siellä oli avoin jääkaappi, jossa näimme Venäjän maajoukkueen aineita. Ilmoitimme siitä eteenpäin. Lopulta olimme itse tyhmiä, koska emme hankkineet riittävästi tietoa, hän sanoi.

Yllätys

Langenhan sanoo yllättyneensä, että Seefeldin MM-hiihtojen dopingvyyhdissä oli myös kaksi itävaltalaishiihtäjää (Dominik Baldauf ja Max Hauke). Langehan oli sanojensa mukaan shokissa nähtyään videon, jossa Hauke oli itse teossa veritankkaustoimissa.

– En olisi koskaan ajatellut tällaista. Minusta on kuitenkin hyvä, että on tehty näin iso ratsia. Kaiken täytyy selkiytyä aika pian, Langenhan sanoi.

Langenhan päivitteli myös sitä, että veridopingin jäljet ovat johtaneet Saksan Erfurtiin lääkäri Mark Schmidtin klinikkaan. Schmidt on yhdistetty jo viime vuosikymmenellä pyöräilyn veridopingvyyhtiin.

– Tämä on täysin hämmästyttävää. Kasvoin siinä ympärillä ja olen ollut tekemisissä monen lääkärin kanssa, mutta en suoritusta parantaakseni, vaan siksi että minulla on ollut ongelmia kroppani kanssa.

– En olisi koskaan uskonut tällaiseen. Tässä kuitenkin nähdään, miten pitkälle ollaan valmiita menemään. Olen iloinen, että urheilen nopeusvoima-lajissa enkä kestävyyslajissa, jossa suorituspaine on niin voimakas, että luultavasti kaikkien täytyy käydä tällaista läpi, Langenhan ruoti.

Langenhan on saavuttanut kelkkailu-urallaan kaksi MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia. 

Lue myös:

    Uusimmat