Saksa rakentaa lisää aurinkoenergiaa

Aurinkoenergiaa tuetaan Saksassa uusiutuvista energiamujodoista eniten. Saksan hallitus on kuitenkin päättänyt ryhtyä leikkaamaan aurinkoenergian saamia tukiaisia lähivuosina.

Saksa yrittää kymmenessä vuodessa rakentaa niin paljon aurinkovoimaloita, ettei tätä uusiutuvaa energiamuotoa enää tarvitsisi verovaroin tukea. Leipzigin lähelle, vanhalle sotilaslentokentälle rakennetaan parhaillaan 200 jalkopallokentänkokoista 40 megawatin voimalaa.

Kun viimeinenkin kenno vuonna 2009 on saatu paikalleen Brandisin voimala tyydyttää 10 000 kotitalouden vuotuisen sähkön tarpeen. Lisää ja vielä suurempaa tarvitaan, jos Saksan tavoite uusiutuvien energiamuotojen lähes 30 prosentin osuudesta aiotaan saavuttaa.

- Me uskomme, että vuoteen 2003 mennessä aurinkoenergiaa voidaan rakentaa lisää 10-20 prosenttia ja jatkossa vieläkin suurempi lisäys on mahdollinen, projektijohtaja Anja Kalis Juwi Waldpolenzilta kertoo.

Kyse on myös aurinkoenergian kustannuksista. Ne laskevat nykyisellä rakentamisella 10 prosentin vuosivauhtia.

Aurinkoenergiaa tuetaan Saksassa uusiutuvista energiamujodoista eniten. Erityisesti tuulivoiman rakentajat ovat tästä käärmeissään. Osittain siitä syystä Saksan hallitus on päättänyt ryhtyä leikkaamaan aurinkoenergian saamia tukiaisia lähivuosina.

Aurinkoenergian tuottajille maksetaan kilowattitunnista 50 senttiä. Jatkossa tämä tuki kapenee kahdeksan prosentin vuosivauhtia.

- Kun aurinkokennoista tulee halvempaa sähköä kuin pistorasiasta, on aurinkoenergia kannattavaa. Me laskemme, että kymmenen vuoden päästä tukiaiset eivät enää ole välttämättömiä, Kalis kertoo.

Hiilidioksidipäästöjä Brandisin voimala leikkaa 25 000 tonnia vuodessa. Projektin kokoon ja tuotetun sähkön hintaan nähden monet pitävät tuota määrää edelleen liian pienenä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat