Mainos

SAK:n jäsenet tyytyväisiä työaikaansa

Enemmistö SAK:n jäsenistä on tyytyväisiä nykyisiin työaikoihinsa, ilmenee järjestön tuoreesta jäsenkyselystä. Kyselyn mukaan 77 prosenttia jäsenistä pitää nykyisiä työaikojaan sopivina. Vain vajaa kolmannes haluaisi tehdä tällä hetkellä nykyistä vähemmän työntunteja.

Vielä neljä vuotta sitten kolmannes SAK:laisista oli valmis työajan lyhentämiseen, vaikka se olisi merkinnyt palkan pienentymistä. Nyt samaa mieltä oli enää 18 prosenttia. Yleisen työajan lyhentäminen on takavuosina ollut näyttävästi esillä SAK:ssa. Tavoitteeksi on asetettu 30 tunnin työviikko, joskin se on sidottu kansainväliseen kehitykseen. SAK:n osastopäällikkö Kirsti Palanko-Laaka arvioi järjestön työaikaseminaarissa tänään, että asenteiden muutoksen taustalla näkyy huoli kiristyvästä työtahdista ja ansioiden alentumisesta. Asiaan vaikuttanee myös jo toteutunut työaikojen lyhentyminen.

Yleistä työajan lyhentämistä enemmän SAK:ssa uskotaankin paikallisiin työaikasopimuksiin ja työn jakamiseen eri tavoin. Lisäksi huolta aiheuttaa työmarkkinoiden osa-aikatyöntekijöiden määrän jatkuva kasvu. Heille ongelma on useimmiten, miten saisi lisää työaikaa. Kyselyyn vastanneista osa-aikaisista 64 prosenttia halusi pidentää omaa työaikaansa.

SAK:n kysely kertoo myös, että työntekijöiden tarpeita otetaan kohtuullisesti huomioon työaikajärjestelyissä. Palanko-Laakan mielestä nyt tarvittaisiin selvityksiä siitä, vaikuttaako työajan yleinen lyhentäminen työllisyyteen ja millä tavalla. Toistaiseksi asiasta ei ole yksiselitteistä tutkimustietoa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.