Sairastuin ärhäkkään virusvarianttiin ja altistin koronatartunnalle kuusi henkilöä – suurin ihmetys on kuitenkin oireettomien testausrumba

Lauantaina 13. maaliskuuta saatu koronatartunta langetti karanteenin kuudelle ihmiselle ja sai aikaan koronatestirumban. Tässä artikkelissa MTV Uutisten digisuunnittelija ja koronaan sairastunut Terhi Romo avaa sairastumistaan brittimuunnokseen ja sen aikaansaamaa testausta.  

Olen ottanut koronan tosissaan, mutta ilman suurempaa pelkoa. Olen noudattanut hygieniaohjeistuksia, pessyt ja desinfioinut käsiäni sekä käyttänyt julkisilla paikoilla sekä työpaikalla kasvomaskia ja turvavälejä.   

Ystäväporukkojen näkemistä olen vältellyt, mutta yksittäin olen rakkaimpia ihmisiäni nähnyt. Niin tein myös lauantaina 13. maaliskuuta, kun mitä todennäköisemmin sain koronatartunnan.   

Virustartunta lauantaina 13.3.  

Lauantaina iltapäivällä kävin hakemassa ystäväni autolla Itä-Helsingistä. Ruokakauppaan mennessä desinfioimme kädet ja laitoimme maskit kasvoillemme niin kuin ajan tapaan kuuluu. Viivyimme isossa marketissa noin puolisen tuntia.   

Kaupassa käynnin jälkeen menimme ystäväni luokse syömään ja katsomaan elokuvaa. Jossain vaiheessa tuota iltaa sain todennäköisesti tartunnan tuolloin vielä oireettomalta ystävältäni.

Katso video: MTV Uutisten testi: Näin helposti "virus" leviää, jos käytät kasvomaskia väärin. Juttu jatkuu videon jälkeen...

Kahden päivän oireeton altistaja

Olin kolme päivää tartunnan saamisen jälkeen ilman oireita, minkä vuoksi tietämättäni altistin useamman ihmisen virukselle. Altistuneet kartoitetaan kahden päivän ajalta ennen oireiden alkua. 

Kun kävi selville, että olen sairastunut koronan ärhäkämmin tarttuvaan brittimuunnokseen, menivät liikkumiseni ja turvavälit tarkkaan syyniin. Tartuntani vuoksi kuusi ihmistä asetettiin karanteeniin.

Maanantailta karanteeniin joutuivat henkilö, joka oli lounastanut kanssani ilman maskia sekä kaksi samassa tilassa yli 30 minuuttia kanssani olleet, joskin maskia käyttäneet, henkilöt.

Koska omat oireeni alkoivat vasta tiistaina iltapäivällä, kauttani altistui ihmisiä myös tuona aamuna.

Karanteeni langetettiin molemmille henkilöille, joiden kanssa olin ollut kaksi tuntia samassa tilassa ilman tarvittavaa kahden metrin turvaväliä. Toisen kanssa jaoin myös 15 minuutin matkan henkilöautossa.

Tiistain kohtaamisissa käytin kuitenkin maskia ja noudatin muutenkin tarkkaan vallitsevia ohjeistuksia.

Kaikki kontaktit eivät joutuneet karanteeniin

Olin ollut tartunnan saaneena kontaktissa useamman ihmisen kanssa kuin mitä karanteeniin joutui. Näissä tapauksessa kohtaamisia selvittänyt viranomainen kuitenkin katsoi, että tarvittavan pitkää tai läheistä altistumista ei ollut tapahtunut.  

Karanteeniin ei siis asetettu kaupassa minua muutaman minuutin palvellutta henkilökuntaa tai kollegaani, joka oli niin ikään muutaman minuutin vieressäni ja koski tietokoneeseeni. 

Ilman karanteenia selvisivät myös kanssani alle 15 minuuttia maskit kasvoillaan jutelleet työkaverini. 

Testiä testin perään

Tartuntaketju saatiin kohdallani katkaistua maallikon silmiin hyvin. Minä sairastuin, mutta altistamani läheiset ovat pysyneet terveinä. Ihmetystä aiheuttaa kuitenkin testausrumba, jonka altistuneet käyvät lävitse karanteenin lisäksi.

Jos huomioon ei oteta kanssani lounastaneen kollegani hullulta kuulostavaa juoksuttamista testausjonoissa, pitkän matematiikan taidoillani testauksia kertyy viidelle altistuneelle yhteensä 12 kappaletta. Näistä kahdella oli lieviä oireita, joskin testitulos näytti silti negatiivista.

Kun viranomaiset alkoivat selvittää altistuneita, minulle sanottiin, että avopuolisoni ei pääsisi karkuun ärhäkäksikin kutsuttua varianttia, vaan saisi jossain vaiheessa aivan varmasti tartunnan. 

Avopuoliso saikin pian minun jälkeeni myös itse oireita. Kun hän seuraavana päivänä oireiden alkamisesta sai koronatestistä negatiivisen tuloksen, meille sanottiin, että testiin ei ole vielä luottamista.

Brittivariantin vuoksi testausta tehostettu

HUSin Asko Järvinen kommentoi MTV Uutisille, että koronatartunta näkyy useimmiten positiivisena testeissä vasta kaksi päivää ennen ensimmäisten oireiden alkamista.

Järvisen mukaan testeihin kannattaa kuitenkin hakeutua heti kun oireita ilmaantuu, mikä voi tapahtua 2–12 vuorokauden sisällä altistuksesta. Oireettoman sen sijaan ei kannata hakeutua testiin ennen viidettä altistumispäivää. Seitsemännen päivän jälkeen varmuus alkaa olla jo varsin hyvä. 

Brittivariantin kohdalla oireettomien altistuneiden testausta on tehostettu. Se näkyy myös siinä, kuinka altistamiani henkilöitä on ohjattu testeihin jopa kolmesti. 

– Brittivariantin suuremman tartuttavuuden ja nopeamman tartuntaketjujen syntymisen vuoksi on nyt alkuvuodesta ohjattu altistuneita oireettominakin testeihin. Tavoitteena on ollut tartuntaketjujen nopea katkaiseminen ja siten brittivariantin yleistymisen estäminen, missä ei näillä keinoin ole onnistuttu.

Altistuksesta on nyt kulunut yli seitsemän päivää kaikilla läheisilläni, ja tulokset ovat olleet negatiivisia. Jos tulkitsen oikein todennäköisyyksiä, näyttää vahvasti siltä, että en ole levittänyt tautia eteenpäin.

Positiivisista uutisista huolimatta altistuneita on kehoitettu uusimaan testinsä ennen karanteenin loppumista, vaikka tartunnan riski on minimaalinen. Herääkin kysymys, onko tupla- tai triplatestaus yhteiskunnan varojen järkevää käyttöä.

Negatiivinen, negatiivinen...

Jos altistuneiden testaus- ja tartuntapolitiikka ei ollut jo edellisessä tarpeeksi sekavaa, soppa sakenee mitä tulee samassa taloudessa asuviin altistuneisiin. 

Hämmennys oli suuri, kun avopuolisoni viime lauantaina, viisi päivää minun oireitteni ja neljä päivää omien oireittensa alkamisen jälkeen, sai edelleen negatiivisen koronatestin.

Meille sanottiin jälleen puhelimitse, että tuokaan testi ei ole vielä luotettava, sillä moni sairastunut on saanut positiivisen tuloksen vasta kolmannella tai neljännellä testikerralla.

Järvisen mukaan brittivariantin pitäisi kuitenkin näkyä testissä yhtä hyvin ja jopa hieman aiemmin.

– Viikon jälkeen altistuksen päättymisestä testitulos on jo sangen varma yli 90 prosentin varmuusasteella. Jos altistuminen jatkuu pidempään, kuten kotona, voi tartunnan saada yksittäisissä tapauksissa vasta myöhemmin sairastuneen ollessa jatkuvasti lähellä. Etenkin perhealtistuksissa voi tartunnan toteamiseen siten mennä joskus pidemmän aikaa.

Asko Järvinen, monta kertaa tulisi samassa taloudessa olevan tai muuten vahvasti altistuneen käydä testeissä, että tulokseen on uskominen?

– Samassa taloudessa ei voida olla varmoja ennen kuin viimeisen sairastuneen sairastumisesta on kulunut noin 21 vuorokautta, koska altistuminen usein jatkuu päivittäin koko tartuttavuusajan. 

– Muita karanteenissa olevia altistuneita kehotetaan käymään ainakin kahdesti testeissä ennen kuin voivat palata normaaliin arkeen. Tämä siis silloinkin, jos heillä ei ole oireita.

Lisäys 24.3. klo 9: Tätä juttua päivitetään karanteenin jälkeen kun selviää virallisesti, saiko joku altistuneista tartunnan. 
Lisäys 1.4. klo 22.23 puolisoni sai positiivisen koronatuloksen kolmannella testikerralla. 

Katso myös: Näin hurjasti "virus" leviää työyhteisössä – MTV toteutti paljon puhuvan simulaation tautien leviämisestä.

Näin hurjasti virus leviää työyhteisössä – MTV toteutti paljon puhuvan simulaation tautien leviämisestä 6:04

Lue myös:

    Uusimmat