Sairaalapastorin silmissä siintää toivontäyteinen vuosi 2021 – Saku Toiviainen kohtaa ja kuuntelee työssään ihmisiä, mutta korvat tarvitsevat välillä myös lepoa

4:29
Sairaalapastori kohtaa ja kuuntelee työssään ihmisiä – korvat tarvitsevat välillä myös lepoa.

Koronarokotevastaisuus ei saa ymmärrystä HUSin sairaalapastorilta. Hänen mielestään on kansalaisvelvollisuus ottaa rokote silloin, kun sen ottamiseen tarjoutuu mahdollisuus ja näin suojella läheisiä.

Vuonna 2016 Helsinkiin avatun uuden lastensairaalan kappelissa on hiljaista. Sairaalapastori Saku Toiviainen on juuri alkamassa kertoa työstään ja siitä, miten korona-aika on vaikuttanut siihen.

Toiviainen puhuu myös siitä, miten löytää toivoa synkiltä tuntuvina aikoina.

Sairaalapastori kohtaa työkseen ihmisiä surun ja hädän keskellä. Saku Toiviainen on yksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaalapastoreista.

– Työni on käytännössä tapaamispyyntöihin vastaamista. Niin sitä voisi ensisijaisesti kuvailla, Toiviainen kertoo.

Mitä se tarkoittaa? Sitä, että potilas, omainen tai henkilökuntaan kuuluva henkilö on yhteydessä Toiviaiseen ja toivoo tapaamista.

– Siitä se lähtee liikkeelle. Keskustelunaiheet ovat elämään monella lailla liittyviä. Sairauteen, työhön, kuolemaan, Jumalaan. Aiheita on hyvin monenlaisia. Mitä nyt voi ajatella, että ihmiset pohtivat.

Yleisin aihe, josta sairaalapastori työssään tapaamista toivovien kanssa keskustelee, on elämä.

– Potilas voi pohtia esimerkiksi sitä, että mitä mahdollinen sairaus hänen elämänsä kannalta tarkoittaa. Tai miten se rajoittaa hänen yhteyksiään läheisiin. Tai miksi juuri hän sairastaa ja miten sairauteen voisi jollain lailla sopeutua, Toiviainen toteaa.

– Kun ihminen kertoo elämästään, hän kutsuu pieneksi hetkeksi matkakumppanikseen.

"Välillä tarvitsee omaa aikaa"

Saku Toiviaisen mukaan ihmiset ajattelevat joskus, että pappi vain kuuntelee.

– Kyllä kuuntelu käy työstä. Kuten sanotaan, korva väsyy kuulemaan. Se on varmaan hienoin piirre tässä työssä, mutta toisaalta myös se raskain puoli.

Sairaalapastorinkin korvat tarvitsevat siis välillä lepoa.

– Se on vähän sama kuin ihmissuhteessa oleminen. Välillä tarvitsee omaa aikaa.

Saku Toiviainen on tehnyt papin töitä vuodesta 1984 lähtien. Sairaalapastorina hän on työskennellyt reilut kaksi vuotta.

– Seurakuntapappi käy tietyllä tapaa pistemäisesti tapaamassa seurakuntalaisia, muun muassa pitää hartauksia ja jakaa ehtoollista. Sairaalapappi taas on sairaalassa koko ajan, Toiviainen sanoo.

– Se synnyttää ajan myötä yhteyksiä esimerkiksi sairaalahenkilökuntaan ihan toisella lailla ja toivottavasti kasvattaa luottamusta. Että ihmiset rohkenevat olla yhteydessä.

Vuosi 2020 on ollut koronakriisin siivittämänä poikkeuksellinen vuosi. Sairaalaympäristössä myös sairaalapapit käyttävät maskeja ja suojatakkeja.

Toiviainen kertoo pappimaisen rauhallisella äänellään rauhallisesti artikuloiden olevansa kiitollinen siitä, että sairaalapappien ei ole tarvinnut siirtyä etätyöhön.

Myöskään potilaiden tapaamista ei ole heidän osaltaan rajoitettu.

– Toisaalta taas korona-aika näkyy siinä, että ymmärrettävistä syistä sairaala on rajoittanut kontakteja niin, että omaiset ja läheiset eivät pääse normaaliin tapaan käymään potilaiden luona. Yksinäisyyden kuulee, Toiviainen kuvailee pysäyttävästi.

– Koronavirus itsessään, sitä sairastavat potilaat ja siihen liittyvät kysymykset ovat olleet tietysti uusi asia meille ja myös sairaalahenkilökunnalle. Kyllä se kuormittaa henkilökuntaa ja heilläkin on kysymyksiä.

"Sitä odottaa jo, että tulisi myönteistä muutosta"

Vuosi 2020 tulee jäämään historiankirjoihin koronavuotena. Vuoden poikkeuksellisuudesta ja koronavirukseen liittyvistä asioista kumpuava epätietoisuus ovat tuntuneet varmasti monesta paikoin ahdistavalta.

– Niin. Miten säilyttää toiveikkuus tällaisena aikana? Korona-ajasta tuli ja tulee pidempi rupeama kuin aluksi osasimme ajatellakaan, Toiviainen pohtii.

– Ehkä sitä kauttaa tavoittaa vähän sitä, miksi jotkut ihmiset suhtautuvat koronasuosituksiin ja -rajoituksiin kielteisesti. Sitä odottaa jo, että tulisi myönteistä muutosta.

Työelämässä on siirrytty monin paikoin Teamsin ja muiden sovellusten avulla käytäviin etäpalavereihin.

– Siten voidaan hoitaa tehtäviä, mutta töihin liittyvä vuorovaikutus ja työkavereiden kohtaaminen, sillä on kauhean paljon merkitystä työssäjaksamisen kannalta. Siihen on yhä vähemmän mahdollisuuksia, Toiviainen päivittelee.

– Koronaan liittyy myös se, että on sattumanvaraista, kuka siihen sairastuu. Sen uhkan kanssa eläminen herättää monenlaisia tunnelmia ja ajatuksia.


Mistä sairaalapastori neuvoisi ihmisiä hakemaan toivoa poikkeuksellisena aikana?

– On konkreettisia toivon merkkejä, kuten koronarokote, Saku Toiviainen sanoo.

Toiviaisen mukaan on tärkeää etsiä määrätietoisesti arjesta asioita, jotka tuovat itselle iloa.

– Olen miettinyt myös koronatiedottamista. Meille kerrotaan koronaan sairastuneista ja kuolleista, mutta ei kerrota niistä, jotka ovat parantuneet. Se saattaisi tuoda toisenlaista perspektiiviä.

Koronarokotevastaisuus ei saa ymmärrystä sairaalapastorilta.

– Samalla lailla kuin tämä (elämä) on yhteinen matka, meillä on myös velvollisuuksia toinen toistamme kohtaan. Yksi osa velvollisuuksia on ottaa rokote silloin, kun sen ottamiseen tarjoutuu mahdollisuus. Sillä suojelemme myös läheisiämme.

– Rokotevastaisuus naamioituu joskus uskonnolliseen maailmaan. Pidän sitä vastuuttomana. Siinä on kadonnut ajatus yhteisestä vastuusta ja lähimmäisenrakkaudesta. Raamatun tulkinta on siinä hyvin mielivaltaista.

"Näin me kaikki yhdessä tästä selvisimme"

Jos ajatellaan aikaa viisi vuotta eteenpäin, vuoteen 2025, mitä Saku Toiviainen luulee, että vuodesta 2020 päällimmäisenä muistellaan?

– Luulen, että se riippuu vähän ikäkaudesta. Lapset saattavat muistaa etäkoulun, sen, että siitä se poikkeusaika lähti liikkeelle. Mahdollisesti menehtyneitä läheisiä muistellaan varmasti, samoin koronaa ja sairastamisen aikaa, sairaalapastori pohtii.

– Toivoisin, että muistellaan sitä, että näin me kaikki yhdessä tästä selvisimme. Jaksoimme ponnistella. Toivon, että muistellaan sitä, että raskas aika loi myös jonkinlaista yhteyttä ihmisten välille.

Vuosi 2021 on jo ovella. Millainen vuosi on sairaalapastorin ajatuksissa tulossa?

– Toivontäyteinen. Vuosi, joka tuo uusia mahdollisuuksia ja väriä elämään. Näin minä ajattelen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja