Hanna Nohynek sairastui koronaan ja menetti isänsä, mutta ei lopettanut työntekoa – koronan äänitorvi kuvailee itseään rokotekriittiseksi

Pandemian aikana THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekistä on tullut koko kansan koronakasvo. MTV Uutisten erikoishaastattelussa työorientoitunut ylilääkäri kertoo, miten korona-aika on muuttanut hänen omaa elämäänsä.

Miltä tuntuu, kun varmasti jokainen suomalainen tunnistaa sinut? 

Hanna Nohynek naurahtaa kysymykselle ja nojaa hieman taaksepäin huoneen keskelle asetellussa työtuolissaan.

– Olet ihan kuin lapsenlapseni! Hän kysyy, miltä susta tuntuu, kun olet julkkis.

Hanna ei itse ajattele itseään julkisuuden henkilönä, vaikka oma kuva koristaa koronaa käsitteleviä artikkeleja lähes päivittäin. Työhuoneen kirjahyllyssä on Anna-lehti, jonka kannessa Hanna on. Artikkelissa hän kertoo intohimostaan eli työstään.

Julkisuus ei tunnu oudolta, sillä Hanna on tottunut antamaan lausuntoja ennenkin työnsä puolesta. Runsas kymmenen vuotta sitten hän seurasi myrskyä aivan lähietäisyydeltä, kun uutiset Pandemrixin haitoista levisivät. 

Uutta on kuitenkin se, että ihmiset haluavat yhteiskuviin ja pysähtyä keskustelemaan kadulla. Palaute on valtaosin kiittävää, vaikka Hanna kommentoi pääasiassa rokotteita, jotka herättävät paljonkin tunteita. 

– Se kannattelee, kun ihmiset kiittävät tekemästäni työstä. Sitten on tietysti lantin toinen puoli eli vihapostit ja törkyviestit. 

Kahden päivän koronakesäloma

Ruskea labradorinnoutajan pentu Albert teroittaa naskalihampaitaan työhuoneen kalusteisiin. Hanna näyttää nauraen omaa sukkaansa, johon "Allu" on närsinyt reiän. 

Jos Hannan ei tarvitse toimia kokouksen puheenjohtajana, hän osallistuu niihin usein koiralenkiltä. Tänä aamuna jäätynyt maa pisteli niin paljon pennun anturoita, että pitkää lenkkiä ei ollut mahdollista tehdä. 

Liikunnan avulla Hanna jaksaa intensiivistä työtä ja pitkiä päiviä. Siitä syystä hän hoitaa työmatkansakin Iitistä polkupyörä-juna-polkupyörä -taktiikalla. 

Kesken haastattelun Hannan sähköpostiin kolahtaa viesti – kollega on ajautunut burn outiin. Hanna itsekin tekee töitä kuin hullu, mutta hän ei pelkää palavansa loppuun. Liikunta on pitkäksi venähtäneiden työpäivien tasapainottava tekijä.

Hannan työpöydällä lojuva kalenteri konkretisoi sen, mitä koronavuosi on vaatinut. 

Ylilääkäri pitää tarkkaa kirjaa työtunneistaan, ja jokaisen päivän kohdalle on merkattu eri väreillä, mistä osista päivä koostuu. Vapaa-ajan menot on merkitty vaaleanpunaisella, eikä väriä juuri näy kalenterin sivuilla.  

Miten vapaa-ajan Hanna eroaa julkisuudessa nähdystä? Katso koko erikoishaastattelu alta.

6:49

Hannan työviikot venyvät usein 70-tuntisiksi. Hän sanoo pitävänsä tunneista kirjaa, jotta työnteko ei muutu työnarkomaniaksi. Hän myöntää, että se on vaarana.

– Pyrin siihen, että joka viikko olisi yksi päivä, jolloin katson puhelinta vähemmän ja luen jotain muutakin kuin tiedeartikkeleita. Kunnollista lomaa ei kyllä ole ollut, se pitää myöntää.

Kesäloma typistyi pariksi päiväksi. Nyt työnantaja on kehottanut pitämään pari viikkoa joululomaa, mutta Hanna pohtii, että onko se uuden omikronmuunnoksen vuoksi mahdollista. 

"Se huonompi tyttö"

Hannasta ei pitänyt tulla lääkäriä. Hän pääsi kuuden laudaturin ylioppilastodistuksellaan suoraan valtiotieteelliseen, mutta pian lääketiede alkoi kiinnostaa enemmän. Nyt hän on yksi niistä suomalaisnaisista, joita siteerataan päivittäin.

Työhuoneessa on kuitenkin esillä vain yksi kunniakirja ja sekin on laitettu paikkaan, joka on katseilta piilossa. Hanna itse ei perusta titteleistä – työn sisältö on tärkeämpää.  

– Ja sinähän olet se huonompi tyttö, puoliso Mika huutaa toisesta huoneesta viitaten appiukkonsa kommenttiin.

Voimistelunopettaja isä tituleerasi Hannaa huonommaksi tytökseen esitellessään tämän tekemää kakkua valmennettavilleen.

Hannasta ei tullut pullantuoksuista äitiä, vaikka hän saikin kolmekymppisenä lapsen. Entinen puoliso otti päävastuun parin tyttären vauva-ajasta ja vei lapsen äidilleen imetettäväksi työpaikalle. Toiseen lapseen entinen puoliso ei enää suostunut. 

Hanna ei juurikaan kadu asioita, mutta jos hän jotakin saisi muuttaa, olisi hän ollut enemmän läsnä tyttärensä lapsuudessa.

– Kyllä minulla joskus tulee suru, että olisi pitänyt olla oman lapsensa elämässä enemmän. Mutta toisaalta se oli meidän valintamme silloin, ja se oli mahdollista. 

Maailmanmatkaajasta etätyöläiseksi

Työhuoneen lipaston päällä on Afrikasta tuotu pääkallo. Se on muistona ajoilta, kun Hanna työskenteli ulkomailla. 

Ennen koronaa Hannan työ oli pääosin matkustelua. Nyt työskentely on tehokkaampaa, mutta hän kaipaa yhteisiä ideointihetkiä kansainvälisten kollegoiden kanssa.

Entisen maailmanmatkalaisen koti on ollut keväästä lähtien Iitissä, jossa Mika-puolison juuret ovat. Maalle muuttoa viivästytti Hannan isän kuolema. Hanna sisaruksineen päätti, että he aikovat nähdä isää viimeiseen asti koronasta huolimatta. 

Vaikka koronatartuntojen takia riskiryhmiä suojeltiin, perheelle oli tärkeää viettää viimeiset kuukaudet yhdessä. Sairauden vuoksi isän elinaikaa oli hankala arvioida. 

Yhteisellä päätöksellä perheen keskinäisistä sunnuntailounaista ja saunahetkistä pidettiin kiinni. Hannan isä kuoli vuosi sitten sairauden uuvuttamana, mutta ei koronaan.

– Isä oli täysin tietoinen riskeistä. Hän oli skarppi loppuun asti. Ajattelimme, että tämä on meidän perheemme tapa elää loppuaika.  

Puolisona "oikea koti-ihme"

Hannan puoliso Mika on kotoisin Iitistä, minkä vuoksi omakotitalon ostaminen paikkakunnalta tuntui luonnolliselta. Hanna ei ole katunut muuttoa, vaan hän nauttii luonnosta ja läheisen Kymijoen vesistä.  

Eläkkeellä oleva Mika hoitaa pääosin kodin juoksevat asiat. Hanna kutsuukin häntä oikeaksi "koti-ihmeeksi". Parin keskinäisen huumorin huomaa heti, kun astuu omakotitalon eteiseen.

Perheen koiranpentu uskoo hanakammin isäntäänsä. Kun Allu-koira on tarpeeksi iso, hän pääsee Mikan kanssa metsälle. Moni sanoo, että Hanna ja Mika ovat kuin yö ja päivä. Se ehkä tekeekin heistä niin harmonisen parin.

– Mikan kanssa pyrin puhumaan kaikesta muusta kuin työstä. Lapsenlapseni sanookin, että te olette niin hyviä yhdessä, kun olette niin erilaisia. 

Oma sairastuminen lisäsi ymmärrystä

Hanna ja Mika sairastivat koronan ensimmäisten joukossa keväällä 2020. Kun Hanna kertoi kokemuksistaan Lääkärilehteen, haastattelupyyntöjä alkoi sadella.

Hannaa ei haittaa, että lehtien palstoilla kirjoiteltiin hänen koronaripulistaan. Itse asiassa se oli osa kertomuksen pääpointtia. Tuolloin THL:n laatimaan koronan oirekuvaukseen ei liittynyt ripuli.

– Ajattelin, että yhdellä potilaskertomuksella voi viedä kliinistä tutkimusta eteenpäin ja näyttää, millaisia erilaisia koronaoireita voi olla. Sain riidellä kollegoiden kanssa, että ripuli todella kuuluu koronan oireisiin. 

Hannalle oma sairastuminen opetti sen, että korona on hyvin moniulotteinen. Hän itse kärsi vaihtelevista oireista muutaman viikon. Puoliso Mika sai taudin vakavampana. Kovasta kuumeesta ja hengenahdistuksesta huolimatta hänkään ei joutunut sairaalaan, vaikka läheltä piti.

Tietokoneen vieressä on teemuki. Sekin liittyy koronaan, sillä kahvia Hanna ei pysty edelleenkään juomaan. Sairastumisen jälkeen kahvin maku muistuttaa saippuaa.

– Ensin luulin, että ongelma on pääni sisällä, mutta nyt ymmärrän, että se on koronan oire.  

THL:n Mika Salminen pohti viime itsenäisyyspäivän haastattelussa koronavuotta – "Monta kertaa on täytynyt epäillä, teemmekö oikein"

5:01

Rokotekriittinen koronarokotekasvo

Hanna saa sähköpostiinsa kymmeniä palautteita päivässä. Hän ei hätkähdä huonosta palautteesta, sillä suojana on "valkoinen lääkärintakki", niin kuin hän itse sanoo.

– En ajattele, että palaute kohdistuu minuun henkilönä. Puen lääkärintakin ylleni ja mietin, miksi lähettäjä on noin ahdistunut. Elämä on nyt epävarmaa ja sehän tässä ihmisiä eniten pelottaa. 

Hanna puhuu julkisuudessa etenkin koronarokotteista, jotka herättävät tunteita. Joissakin perheissä rokote-erimielisyydet rikkovat välejä, Hannan ruokapöydässä asiasta vallitsee konsensus.

– Omassa lähipiirissäni on vain rokotemyönteisiä ihmisiä. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että perhepiirissäni se ei ole katkaissut välejä tai aiheuttanut säröjä. Tiedän kyllä ystäväpiiristäni, että näin on käynyt.

Ennakko-oletusten vastaisesti Hanna itse tituleeraa itseään rokotekriittiseksi ja kannustaa ihmisiä kyseenalaistamaan.

– Kysyn aina, tarvitsemmeko tätä rokotetta ja onko se riittävän turvallinen. Kriittisyys on mielestäni hyvä asia. Hyödyn ja haitan pitää olla tasapainossa.

Hanna ei anna palautteen mennä tunteisiin ja hän siirtää törkyisimmät viestit turvallisuusosaston käsiteltäväksi. 

Tiedenaisen identiteetti antaa suojaa

Viime viikon lopussa keskustelu kolmansien annosten rokotustahdista henkilöityi Nohynekiin. Iltalehti kertoi erään hallituslähteen ajattelevan Hannan olevan "laumasuoja-ajattelun vallassa, eikä ole halunnut aloittaa kolmatta rokotuskierrosta".

Katso myös: Nohynek kommentoi rokotekritiikkiä MTV Uutisille – "THL ja kunnat ovat tehneet jo paljon"

4:29

Hanna oli itse uutisten aikaan kestitsemässä miehensä 60-vuotisjuhlia, eikä tavoistaan poiketen huomannut medioiden ja kollegoidensa yhteydenottoja.

Nyt keskustelu on ehtinyt jo laantua, mutta Hanna mainitsee sen ainoana kertana, kun julkinen keskustelu on päässyt menemään ihon alle.

– Kyllä se vähän kohtuuttomalta tuntuu, jos syytetään, että minun takiani Suomessa ei saada riittävän nopeasti kolmansia rokotteita eteenpäin. 

Toisaalta Hanna ymmärtää keskustelun ja ajattelee kaikkien haluavan vain hyvää pahenevassa tilanteessa. Hän ajattelee, että eri koulukuntien riitely kuuluu tieteen luonteeseen, vaikka mielipidepalstalla joku tuttu olisikin eri mieltä kuin hän.

– Tiedenaisen identiteetti antaa paljon suojaa. Kyseenalaistaminen ja se, että joutuu tarkistamaan välillä suuntaa. 

Koronakriisi on selätettävä

Hanna kuuluu kirjallisuuskerhoon, vaikka hän ei aina ehdi lukea kirjoja ennen tapaamista. Siitä huolimatta hän osallistuu niihin. Tapaamiset ovat eräänlainen henkireikä.

Hanna ei ollut ajatellut eläkkeelle jäämistä ennen kuin aihe alkoi puhuttaa "kirjallisuuskerhon tyttöjen" kesken. 

Vaikka oma puoliso on eläkkeellä, ja tutuistakin yksi toisensa jälkeen siirtyy nauttimaan arjesta ilman työelämää, Hanna ei usko jäävänsä koskaan eläkkeelle. Hän vertaa itseään esikuvaansa, akateemikko Pirjo Mäkelään, joka kuoli pian sen jälkeen, kun lääkäri kehotti jättämään työt.

– Ajattelen, että minulle käy samalla tavalla. Työ on sen verran iso osa identiteettiäni.  

Mutta mitä tulevaisuuden haaveita Hannalla vielä on? Yksi asia on selvä – koronakriisi pitää selvittää niin hyvin kuin se "näillä meidän olemassa olevilla työkaluilla on mahdollista". 

– Jokaisen elämällä on oma mittansa. Ajattelen, että ihmiselle annetaan se, mitä hän jaksaa kantaa, Hanna summaa.