Sähkön kulutus yhä jyrkässä laskussa

Sähkön kulutuksen lasku jatkui helmikuussa. Sähköä kului viime kuussa 6,8 % vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuoden aikana kulutus on pudonnut 5,2% vuotta aiempaan verrattuna, kun otetaan huomioon lämpötilan vaihtelut. Energiateollisuuden mukaan kulutusta painaa taloudellinen tilanne ja metsäteollisuuden rakennemuutos.

"Suomen suurteollisuus on sähkövaltaista, teollisuus kuluttaa noin puolet kaikesta sähköstä" kertoo viestintäpäällikkö Pekka Tiusanen Energiateollisuudesta.

Taloustilanne ratkaisee

Sähkön kulutuksen odotetaan kuitenkin kääntyvän jälleen kasvuun taloustilanteen parantuessa. Paineita kulutuksen kasvuun tulee myös kotitalouksista. Energiateollisuudesta mainitaan esimerkiksi erilaisten lämpöpumppujen suosio. Lisäksi pitkällä aikavälillä sähköautojen yleistyminen vaikuttanee merkittävästi sähkön kulutuksen kasvuun. Lisäksi asuntojen keskikoko on Suomessa kasvussa ja samaan aikaan asuntojen varustelutaso on sekin nousussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat