Sademöykyt ja hälvenevät pilvet – nämä sääennusteet aiheuttavat harmaita hiuksia

Mikä voi sääennusteessa mennä pieleen? MTV3:n meteorologi Pekka Poudan mukaan hankalasti ennustettavat tilanteet jakautuvat vuodenaikojen suhteen.

Esimerkiksi talvella vaikeat ennusteet liittyvät pilvisyyteen ja pilvien hälvenemiseen.

– Miksi sitten sillä on väliä, onko pilvistä vai ei? Keskitalvellahan on aina pimeätä joka tapauksessa. No, jos selkenee, niin siinä on heti sellainen 10 asteen lämpötilaheitto, pahimmillaan pakkanen voi kiristyä sään seljetessä jopa 20 astetta, Pouta toteaa.

Sataako vähän vai paljon... vai tosi paljon?

Kesällä hankaluuksia aiheuttaa puolestaan sadekuurojen todennäköisyyden ennustaminen.

– Kun ei pysty kerta kaikkiaan sanomaan, tuleeko se ukkoskuuro päälle.

Hankalaksi asia muuttuu varsinkin, jos ennusteessa näkyy sadealueen ja ohimenevän kuuron välimuotoja.

– Jos siellä liikkuu isohkoja sademöykkyjä, joiden tarkkaa paikkaa ei pysty sanomaan, niin sitten voi joko sataa vettä tai paistaa koko päivän riippuen siitä mihin ne ovat ryhmittyneet.

Pouta ymmärtää hyvin, että kismittäähän se, jos ennustetun sadekuuron sijaan vettä posottaakin niskaan tauotta.

Hankala matalapaine Grönlannista

Keväällä ennusteita hankaloittaa koillisvirtaus, jonka vuoksi lämpötiloja ennustetaan yleensä huomattavasti korkeammaksi kuin ne todellisuudessa ovat.

Syksyllä meteorologille harmaita hiuksia aiheuttaa puolestaan se ensimmäinen kerta, kun yöllä syntynyt sumu ei hälvenekään. Myös tämä aiheuttaa isoja lämpötilaeroja.

Poudan mukaan myös matalapaineen suunta on ennusteita vaikeuttava tekijä.

–Esimerkiksi jos matalapaine tulee Grönlannin suunnalta, jossa on heikko havainneverkko. Jos alkutilanne on kuvattu siellä, niin silloin mallit on hyvinkin erimielisiä.

Lue myös:

    Uusimmat