Saddam Husseinin puolueen johtoa siirtyi Isisiin

Äärijärjestö Isis on onnistunut houkuttelemaan riveihinsä Irakin ex-diktaattorin Saddam Husseinin Baath-puolueen johtoa.

Tuoreen ISIS: Inside the Army of Terror -kirjan mukaan Saddamin armeijan ja turvallisuuspalvelun johto käyttää merkittävää valtaa ääri-islamilaisen järjestön päätöksenteossa.

Kirjoittajien, syyrialaissyntyisen tutkijan Hassan Hassanin ja amerikkalaisjournalisti Michael Weissin mukaan Isis on varsin luonnollinen seuraaja maallisena pidetylle Saddam Husseinin diktatuurille. Saddam käynnisti 1990-luvulla uskonnollistamiskampanjan, jota hän ei pystynyt täysin hallitsemaan.

– Se radikalisoi Baath-puolueen jäseniä. Kun he yhdistävät hallinnon väkivallan jihadismiin, jälki on pahempaa kuin al-Qaidalla, Hassan sanoo uutistoimisto AFP:lle.

Ääri-islamistien lisäksi järjestö houkuttelee poliittisia ja taloudellisia opportunisteja. Vallasta syrjäytetylle Saddamin sunnihallinnolle Isis voi näyttäytyä lyhimpänä tienä takaisin valtaan shiiaenemmistöisessä Irakissa.

– Osa heistä ei varmasti jaa Isisin ideologiaa, mutta he ovat nähneet sen parhaana mahdollisena väylänä saada valta-asema Irakin yhteiskunnassa, jihadismiin erikoistunut tutkija Juha Saarinen FMECG-yrityksestä arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat