Sadat haluavat Saddamin pyöveliksi

Irakin vetoomustuomioistuin vahvisti eilen Saddam Husseinille julistetun kuolemantuomion.

Sadat irakilaiset ovat ilmoittaneet halukkuutensa päästä itse teloittamaan entinen presidentti Saddam Hussein. Pyövelin paikkaa hakeneiden joukossa on edustajia kaikista Irakin uskontokunnista ja etnisistä ryhmistä.

Asiasta kertoi pääministeri Nuri al-Malikin edustaja yhdysvaltalaiselle ABC-televisiokanavalle. Kanavan mukaan Irakilla ei ole virallista teloittajaa eikä virka ole myöskään ollut auki.

Irakin vetoomustuomioistuin vahvisti eilen Saddam Husseinille julistetun kuolemantuomion. Saddamin hirttotuomio on pantava täytäntöön 30 vuorokauden kuluessa vetoomustuomioistuin päätöksestä.

Irakin hallitus ei kerro koska Saddam teloitetaan

Irakin hallitus on pysyttellyt hiljaa eikä ole suostunut kommentoimaan Saddam Husseinin kuolemantuomiota. Nykyisen presidentin Jalal Talabanin edustajan mukaan kuolemantuomio on lopullinen, eikä se enää tarvitse presidentin hyväksyntää.

Hallitus ei ole halunnut antaa minkäänlaista viitettä siitä, kuinka tai koska Saddamin teloitus tapahtuu.

Kaduilla liikkuvien arvailujen mukaan Saddam joko teloitettaisiin nopeasti ja salassa ja siitä ilmoitettaisiin vasta myöhemmin tai teloitus toimitettaisiin julkisuudessa ja se lähetettäisiin tv:ssä.

Irakin oikeusministerin Hashem al-Shiblin mukaan loppuviikolla alkava muslimien pyhiinvaelluksen päättävä nelipäiväinen juhla saattaa lykätä teloituksen toimeenpanoa.

Jäähyväiskirjeessään Saddam sanoi olevansa valmis uhraamaan itsensä Irakin puolesta.

-Oi uskollinen kansa, jätän teille jäähyväiset, kun sieluni matkaa kohden myötätuntoista Jumalaa. Eläköön Irak. Eläköön Irak. Eläköön Palestiina. Eläköön pyhä sota ja mujaheddintaistelijat. Jumala on suurin.

Saddamin asianajajan mukaan kirje on kirjoitettu marraskuussa, kun kuolemantuomio langetettiin Saddamille.

(MTV3-STT-AP-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat