Sabenan valtiontuki toiselle yhtiölle

Euroopan unionin komissio on tänään suostunut Belgian hallituksen pyyntöön siirtää 743 miljoonan markan valtiontuki kotimaisista lennoista vastaavalle Delta Air Transport -yhtiölle.

Komissio oli hyväksynyt viime kuussa tuen antamisen keskiviikkona konkurssiin ajautuneelle Sabenalle. Kuljetuksista vastaavan komissaarin Gilles Palacion tiedottaja sanoi, että komissio suostui lainan siirtoon, koska Sabena ei ollut sitä käyttänyt. Hänen mukaansa myös EU:n kilpailusäännöt sallivat tässä tapauksessa siirron.

Lainalla DAT saa maksaa ainoastaan juoksevia kulujaan ja työntekijöiden palkkoja, kunnes uusi yhtiö on saatu perustettua konkurssiin menneen Sabenan tilalle. Laina on markkinakorkoinen ja se on maksettava takaisin kolmen kuukauden kuluttua.

Sabenan konkurssissa jäi työttömäksi 12 000 työntekijää. Tavoitteena on perustaa yksityinen, 2 000 ihmistä työllistävä lentoyhtiö maan sisäisiä lentoja tekevän Delta Air Transportin kylkeen.

Pääministeri Guy Verhofstadt ilmoitti jo keskiviikkona, että hallitus oli löytänyt 12 yritystä tai pankkia, jotka ovat valmiita sijoittamaan uuteen yhtiöön yhteensä 200 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat