Säässä jälleen käänne – pian lämpenee 5–15 astetta

Sää lauhtuu koko maassa viikonlopun aikana. Vielä tänään liukkaus ja lumisade vaikeuttavat ajokeliä etelässä ja keskiosassa maata.

– Sadealue liikkuu päivän ja illan aikana kohti itää, ja mitä pohjoisempana ollaan, sitä todennäköisemmin taivaalta tulee lunta. Ajokeli pysyy suuressa osassa Itä- ja Keski-Suomea huonona ja sateita eri olomuodoissaan lumesta veteen tulee paikka paikoin aina lauantaihin asti, MTV:n meteorologi Aleksi Jokela sanoo.

Etelässä on Jokelan mukaan pääasiassa hyvä ajokeli, mutta Uudenmaan pohjoisosassa ajokeli voi olla heikompi illalla. Lauantaina Etelä-Karjalassa voi tulla jäätävää sadetta. Sade on lumisempaa mitä pohjoisemmas Itä-Suomessa mennään.

Etelässä tulee tänään illalla yhä tihkusateita. Sisämaassa voi tulla myös räntää. Lauantaina ja sunnuntaina etelässä saadaan vähäisiä sateita. Lämpötilat ovat nollan vaiheilla.  

– Lauantai on vielä maan etelä- ja keskiosassa aika kolea päivä. Sisämaassa pari astetta pakkasta ja rannikolla pari astetta plussaa, ennustaa Jokela.

Aurinkokin voi pilkahtaa huomenna

Pohjoisessa ja lännessä on lauantaina poutaisempaa.

– Aika pilvistä silti on, mutta etenkin maan länsiosassa voi aurinko pilkahtaa. Pohjoisessa on vielä tänään yli kymmentäkin astetta pakkasta ja yöllä kylmempää. Huomenna pilvisyys lisääntyy ja sää lauhtuu suurin piirtein viiden pakkasasteen vaiheille.

Sunnuntaihin mennessä koko maassa lauhtuu. Jokelan mukaan isänpäivää vietetään kosteassa ja harmaassa tihkusateissa säässä.

– Sunnuntaina tuuli kääntyy puhaltamaan lounaasta kosteaa ilmaa ja lämpötilat nousevat Lounaisrannikolla on lämpimintä, jopa kahdeksan astetta. Lapissa lämpötilat ovat nollan vaiheilla, etelässä ja lännessä yli viidessä asteessa ja muualla on muutama aste plussaa, Jokela kertoo isänpäivästä.

Katso alueelliset sääennusteet tästä:






Lue myös:

    Uusimmat