S-ryhmä: Punaisen lihan syönti vähentynyt jo pitkään

S-ryhmä ei usko tutkimusten punaisen lihan terveyshaitoista vaikuttavan merkittävästi suomalaisten ostoskäyttäytymiseen.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan punaista lihaa päivittäin syöneiden riski kuolla kasvoi noin 13 prosenttia. Jos kyse oli lihavalmisteista, kuten makkaroista tai pekonista, riski kasvoi peräti 20 prosenttia

S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtajan Jukka Ojapellon mukaan lihan terveysvaikutukset on tiedetty jo pitkään, eikä hän usko suomalaisten niistä hätkähtävän.

– Punaisen lihan kulutus on koko ajan mennyt Suomessa alaspäin. Siipikarja ja kala ovat syrjäyttäneet punaista lihaa, Ojapelto sanoo.

Varsinkin erilaisten ruokaan liittyvien epidemioiden, kuten hullun lehmän taudin ja lintuinfluenssan aikana liharuoan turvallisuus synnyttää väittelyitä. Suomessa ruoan kylmäketju ja elintarvikkeiden laatu ovat kuitenkin Ojapellon mukaan niin hyviä, ettei kuluttajilla ole syytä huoleen.

Kokonaisuudessaan suomalaisten makutottumukset ovat muuttuneet yhä yksilöllisemmiksi, ja kauppojen tuotevalikoimat ovat Ojapellon mukaan moninkertaistuneet.

Ojapelto ei lähde lietsomaan kohua punaisen lihan vaaroista, mutta ei toisaalta halua kumota tutkimuksen tuloksiakaan.

– Liikaa käytettynä lääkekin muuttuu myrkyksi, niin kuin vanha sanonta kuuluu. Monipuolinen syöminen on avain terveydelle, Ojapelto sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat