Ryöstäjän kilvellä pysäyttänyt oli toinen loukkaantuneista

Maarianhaminassa arvokuljetuksen ryöstäjien mopedin eilen pysäyttänyt mies ei ollut vapaa-aikaa viettänyt poliisi, kuten useissa viestimissä on kerrottu. Sen sijaan hän on jönköpingiläinen ambulanssinkuljettaja Ulf Lindeberg ja siis ruotsalainen.

Komisario Henrik Hagelberg kertoo MTV3:lle, että Lindeberg oli toinen eilisessä ryöstössä loukkaantuneista. Vammat tulivat törmäyksessä ryöstäjien mopoon.

- Vammat olivat lieviä, ja hän pääsi sairaalasta samana iltana. Myös toinen loukkaantunut, arvokuljetuksen toinen vartija, pääsi sairaalasta jo eilen, Hagelberg sanoo.

Ålandstidningen-lehti on haastatellut ryöstäjät pysäyttänyttä Lindebergiä.

Lindeberg kertoo dramaattisista tapahtumista, jotka alkoivat, kun hän kuuli laukauksen istuessaan ravintolassa.

- Katsoin risteykseen ja näin, että siellä oli käynnissä aseellinen ryöstö, Lindeberg kertoo Ålandstidningenissä.

- Ihmisiä juoksi sieltäpäin, ja minä näin mopedin kuljettajineen. Näin, kuinka toinen ryöstäjistä sieppasi laukun.

"Tulossa kova pamaus"

Ryöstäjät ampuivat Lindebergin mukaan sen jälkeen vielä joitakin laukauksia vartijaa kohti.

- Hän ampui metrin päästä, mutta vartija ei kaatunut vaan pyöritti patukkaansa.

Silloin Lindeberg päätteli, että ase ei ollut ladattu kovilla panoksilla.

- Niinpä nappasin ravintolan kyltin ja asetuin heidän eteensä.

Mopedin lähestyessä Lindeberg päätteli, että iskusta tulee kova.

- Ja niin siitä tuli. Näin kyltin yli vain kuljettajan pään ja ehdin ajatella, että perhana, hän sai minut. Kaaduin kumoon ja pyörähdin muutaman kierroksen, Lindeberg kertoo.

Samassa paikalle säntäsi vartija, joka sai toisen ryöstäjän taltutetuksi. Toinen jäi kiinni 20 metrin päästä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat