Mainos

Ruumiinsa voi testamentata opetuskäyttöön – kuolleen kohtaaminen saattaa jännittää opiskelijaa: "Moni nuori ei ole eläessään siihen mennessä koskaan nähnyt vainajaa"

6:35

Oman ruumiinsa voi luovuttaa opetuskäyttöön kuoleman jälkeen. – Joissain tapauksissa saattaa olla, että opiskelijalle on ihan haastavaa erottaa oikeassa, aidossa ympäristössä, mikä on hermo ja mikä laskimo, anatomian professori Seppo Parkkila sanoo.

Vainajia käytetään opetustoimintaan esimerkiksi Tampereen yliopistossa. Ruumiin tutkiminen ja opiskelu riippuu opetuksen aikataulusta.

– Teoreettisesti voi mennä pisimmillään lähes vuosi, ennen kuin opetus tapahtuu, anatomian professori Seppo Parkkila sanoo.

Ennen opetuskäyttöä vainaja pakastetaan. Kun aika on, pakastimesta hän siirtyy opetuskäyttöön.

Ennen opetusta vainaja sulatetaan ja valmistellaan. Opetus alkaa. Opiskelijat eivät tiedä vainajasta oikeastaan mitään; eivät edes nimeä.

"Moni opiskelija ei ole siihen mennessä koskaan nähnyt vainajaa"

Opettaja on paikalla, mutta opetustilanteessa opiskelijat itse leikkaavat vainajaa. Vainajan leikkaamisen virallinen latinankielinen nimi on dissekointi.

– Se on varmasti jossain määrin jännittävää, koska leikkelytoiminta tapahtuu suurimmaksi osaksi ensimmäisen vuoden opiskelijoiden toimesta. He ovat nuoria lääketieteen opiskelijoita, ja tietysti siinä on kysymys kuoleman kohtaamisesta. Moni nuori opiskelija ei ole eläessään siihen mennessä koskaan nähnyt vainajaa. Se saattaa jännittää, Parkkila sanoo.

Kurssin alussa opiskelijoiden kanssa keskustellaan aiheesta. Kerrotaan, että mikäli alkaa heikottaa, pitää käydä välillä haukkaamassa happea.

– Näiden vuosien aikana, mitä itse olen tätä toimintaa seurannut Tampereella, niin opiskelijat kyllä ovat osallistuneet sataprosenttisesti, Parkkila sanoo.

Kun työ alkaa, ihminen yleensä karaistuu. Ammattimaisuus nousee pintaan.

Olemme sisältä kaikki erilaisia

Ihmiset eivät ole sisältä kuin anatomian muovimalleissa. Emme siis ole sisälmyksistämme saman näköisiä toistemme kanssa.

– Yleisanatomia on sama, mutta aika paljon on erilaisia variantteja, eli poikkeuksia, rakenteissa. Jos oikein tarkasti analysoidaan, verisuonten rakenteissa on todella paljon poikkeavuuksia, ja vielä verisuonissakin on eroja: jos tarkastellaan valtimoita tai laskimoita, laskimoissa variantteja on paljon enemmän.

Silloin tällöin löytyy yllätyksiä. Jotakin, mistä ihminen ei ehkä itsekään ole eläessään tiennyt.

– Merkittävät variantit eivät ole kovin tavallisia. Suurin osahan on sellaisia muutoksia, jotka eivät elämään vaikuta millään tavalla. Ihminen on elänyt normaalin elämän, eikä tästä poikkeuksesta ole seurannut ongelmia, Parkkila sanoo.

Maailmalta tiedetään tapauksia, joissa kuoleman jälkeen on paljastunut, että sydän on ollut koko ihmisen elämän ajan väärällä puolella. Tampereen yliopiston arjessa sen kaltaiset löydökset ovat kuitenkin hyvin epätavallista.

Anatomian opetuksessa olisi myös parasta, mikäli kaikki on niin sanotusti aivan tavanomaisella tolalla.

– Sairauden aiheuttamia muutoksia tutkitaan enemmän patologian ja oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten yhteydessä. Se, mihin testamentattuja vainajia käytetään, on nimenomaan normaalin anatomian opiskelu. Mutta sanottakoon, että ei se mitenkään estä vainajan käyttöä, jos hänellä on vaikkapa laajalle levinnyt syöpä. Luut ja lihakset yleensä ovat ihan tavanomaiset, koska useimmiten syöpä vaikuttaa sisäelinten rakenteeseen.

Ihmisen elimistö ei ole kuin muovimalleissa

Anatomisissa muovimalleissa valtimot on merkitty kauniisti punaisella ja laskimot sinisellä. Hermot on maalattu keltaisiksi. Ihmisruumiin sisällä kaikki on samaa: punertavaa, kosteaa ja lihaisaa.

– Joissain tapauksissa saattaa olla, että opiskelijalle on ihan haastavaa erottaa oikeassa, aidossa ympäristössä, mikä on hermo ja mikä laskimo. Lihakset muovimalleissa ovat oikeilla paikoillaan, mutta ne on malleissa helpompi erottaa. Kun mennään ihmisen anatomiaan ja siihen, miltä se oikeasti näyttää, tilanne on toisen näköinen, Parkkila sanoo.

Vainajien anatomia on hyvin pitkälle sama kuin elävän ihmisen. Toisilla esimerkiksi rasvaa on enemmän, toisilla vähemmän.

– Se vaikuttaa anatomiaan aika paljonkin, ja tietysti ihan leikkelytilanteeseenkin. Leikatessa mennään ihon läpi ja rasvakerrokseen, ja vasta sen alta paljastuvat lihakset. On iso ero siinä, onko rasvaa puoli senttimetriä vai viisi senttimetriä, Parkkila sanoo.

– Kun palautetta on kurssien jälkeen kerätty, dissektioharjoitukset eli ruumiin leikkelyn harjoitukset saavat erittäin positiivisen ja hyvän palautteen. Se nähdään opiskelijoiden keskuudessa arvokkaana toimintana.

"Se oli aika jännittävä tilanne"

Arttu Helenius tietää, miltä tuntuu kohdata kuollut ihminen. Hän on ollut mukana sekä dissektioissa että seuraamassa lääketieteellistä ruumiinavausta. Fuksivuosi on nyt takana ja Arttu siirtyy toiselle vuodelle lääketieteen opinnoissaan.

– Meillä oli aina kohteena sama vainaja. Viikon aikana käytiin läpi kaikki, mitä olimme kirjoista ja luennoilla opetelleet. Pääsimme näkemään ne käytännössä, Arttu kuvaa.

Ensimmäinen dissekointipäivä alkoi tavanomaisesti: saavuttiin kirurgian koulutuskeskukseen, puettiin ylle suojavaatteet. Opiskelijat verhoutuivat siniseen paitaan ja housuihin sekä paksumpaan, viittamaiseen suojatakkiin.

Sitten varusteita seurasi lisää: hengitysmaski, suojalasit, huivi. Viiltosuojahanskat siltä varalta, että skalpelli lipsahtaa. Niiden päälle vielä kahdet tavalliset hansikkaat.

– Sitten sanottiin, että käykää salin puolelle odottelemaan. Se oli aika jännittävä tilanne, kun menimme saliin, ja siellä vainajat vain olivat, suoraan siinä silmien alla. Se oli eräänlainen sokki: mielessä kävi, että näinkö nopeasti pääsimme näkemään tilanteen? Arttu muistaa.

Ennen kuin opetus alkoi, henkilökunta keskusteli oppilaiden kanssa siitä, miten vainajia käsitellään. Kaikki tapahtui tarkkojen ohjeiden mukaan – kaavamaisesti ja turvallisesti.

"Se jotenkin liikuttikin"

Arttu oli nähnyt kuolleen ihmisen ennenkin, mutta nyt vainaja oli alastomana hänen edessään. Lisäksi tuota vainajaa pitäisi kohta leikata.

– Se oli vähän pelottavakin tilanne. Kun näki vainajat ensimmäistä kertaa, tuli kuin pieni sokki, että apua, tällaisessa tilanteessa minä nyt olen. Tässä on oikeita ihmisiä, Arttu muistaa.

Ruumiin luovuttaminen opetuskäyttöön herätti Artussa voimakkaita ajatuksia.

– Kun olin itse tilanteessa, aloin miettiä asiaa: siinä edessäni makaa ihminen, joka on luovuttanut oman ruumiinsa opetuskäyttöön. Se jotenkin liikuttikin. Tämä ihminen on kuollut, mutta ennen kuolemaansa hän on halunnut olla kuolemansa jälkeenkin hyödyksi lääketieteelle.

"Sai katsoa, miltä asiat näyttävät"

Ensimmäisen viillon teki opetushenkilö: hän näytti, miten skalpellia käytetään ja esitteli välineet opiskelijoille. Ensimmäisen viillon tekemistä katsellessaan Artun mielessä pyöri, että pian hän tekisi itse samoin.

– Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti, koska mielenkiinto puski pelon yli. Kun alkoi nähdä lihaksia, luita ja anatomisia rakenteita, toimimme ryhmässä ja keskustelimme aktiivisesti, pelko hiipui. Sai katsoa, miltä asiat näyttävät. Ne eivät näyttäneet samalta kuin kirjoissa, mutta olivat kuitenkin eroteltavissa, Arttu kuvailee.

Yhtäkkiä oppikirjan sivulla ollut painokuva olikin kolmiulotteinen. Myös kokoerot erottuivat selvästi eri vainajien välillä. Kaikki ihmiskehossa ei ollutkaan niin suurta tai pientä kuin kirjassa oli näyttänyt.

– Rakenteethan olivat erilaisia jokaisella ihmisellä, eli sokeasti ei voinut luottaa oppikirjaan. Lihakset saattoivat olla surkastuneet, ne eivät olleetkaan isoja ja paksuja, Arttu kuvaa.

"Mielestäni on todella tärkeää, että saimme kokea tämän"

Artun ryhmästä yksi voi pahoin ensimmäisen puolituntisen aikana. Hän siirtyi hetkeksi taukohuoneeseen, mutta palasi pian. Loppupäivä sujui hyvin.

Sanastoa

Dissektio: Vainajan anatomisten rakenteiden tutkimusta

Vivisektio: Kirurginen toimenpide elävällä potilaalla

Obduktio: Lääketieteellinen ruumiinavaus

– Ehdottomasti dissektiot ovat mielestäni tärkeä osa opintoja. Vainajilla saa harjoitella tärkeitä taitoja, joita täytyy tulevaisuudessa osata tietenkin elävillä potilailla. Mielestäni on todella tärkeää, että saimme kokea tämän, Arttu kuvailee.

Käytännön harjoitukset opinnoissa ovat usein simuloituja, ja esimerkiksi tikkaamista harjoitellaan vaahtomuovilla. Polvipunktiota puolestaan kokeillaan nukeilla.

– Tietenkin ne ovat melko aidon tuntuisia ja muoviosat on rakennettu aidon tuntuisiksi, mutta eihän se tietenkään ikinä korvaa aitoa kokemusta.

3:29
Entä, jos antaisit ruumiisi tieteelle kuolemasi jälkeen – mitä sille käytännössä tapahtuu?

"Ihminen tekee tässä arvokkaan testamentin"

Kun kaikki on ohi, vainaja saatellaan haudan lepoon. Tampereella yliopisto lähettää hänet tuhkattavaksi. Arkkuhautaus ei ole mahdollinen, koska vainaja menee aina tuhkaukseen.

Tuhkauksen jälkeen tuhkauurna luovutetaan omaisille. He voivat haudata läheisensä.

Muisto viimeisestä, hyvästä teosta on yleensä lohdullinen.

– Ihminen tekee tässä arvokkaan testamentin, kun luovuttaa oman ruumiinsa tulevien lääkäreiden opetukseen. Se on erittäin arvokas lahja, Seppo Parkkila sanoo.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja