Ruotsin prinsessa Adrienne kastetaan tänään – päivällä erityinen merkitys Madeleinen perheelle

Prinsessa Madeleine ja Chris O'Neil kuhertelivat kameran edessä 0:44

Ruotsin prinsessa Madeleinen kuopus kastetaan tänään perjantaina 8. kesäkuuta.

VIDEO: Näin rakastuneina prinsessa Madeleine ja Chris O'Neill kertoivat kihlauksestaan vuonna 2012

Prinsessa Madeleinen ja Chris O’Neillin kolmas lapsi, maaliskuussa syntynyt prinsessa Adrienne, kastetaan tänään perjantaina 8. kesäkuuta Drottningholmin linnan kirkossa kello 13 Suomen aikaa.

Prinsessa Adriennella on kaksi vanhempaa sisarusta, 4-vuotias prinsessa Leonore ja 2-vuotias Nicolas. Myös heidät kastettiin samassa kirkossa. 

Tällä päivämäärällä on erityinen merkitys koko Madeleinen perheelle, sillä prinsessa ja O’Neill juhlivat tänään viidettä hääpäiväänsä. Yhteneväisyydet eivät lopu tähän, sillä myös perheen esikoinen Leonore kastettiin 8.6.2014.

Adrienne kastetaan kuningasperheen kastemekossa, jossa on saanut kasteen kaikki kuningas Kaarle Kustaan ja kuningatar Silvian lapset ja lapsenlapset. Pikkuprinsessa saa peräti kuusi kummia, jotka ovat Madeleinen ja O’Neillin hyviä ystäviä.

Juttua korjattu 8.6. kello 10.04: Kastejuhla alkaa kello 13, eikä kello 11.

Lue myös:

    Uusimmat