Ruotsia arvosteltiin voimakkaasti Hamas-viisumista

Kritiikkiä on esittänyt Israelin lisäksi Ranska.

Ruotsi on joutunut kovan kritiikin kohteeksi maan myönnettyä viisumin Hamasin pakolaisministerille Atef Odwanille. Asiaa pahensi entisestään se, että kyseessä on niin sanottu Schengen-viisumi, jolla voi matkustaa kaikkiin Schengen-alueen maihin.

Odwan on seurueineen tulossa huomenna Malmössä järjestettävään palestiinalaiskonferenssiin.

Ranskan mukaan Ruotsi ei ollut riittävästi informoinut sitä. Jos Ranska olisi ajoissa tiennyt asiasta, viisumia olisi vastustettu. Ranska oli aikaisemmin kieltäytynyt myöntämästä viisumia toiselle Hamas-ryhmälle, jonka piti niinikään saapua Ruotsiin, mutta eri kokoukseen kuin Odwanin.

Ruotsin pääministeri Göran Persson ei ymmärtänyt Ranskan arvostelua:

- Ranskalla ei ole mitään syytä arvosteluunsa. He ovat olleet mukana prosessissa, ja heillä on ollut samat mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin esittää näkemyksensä. Näin he eivät ole tehneet. Olen yllättynyt ranskalaisten kritiikistä, Persson sanoo.

Myös Israel on arvostellut voimakkaasti Ruotsin hallituksen päätöstä viisumin myöntämisestä. Israelin hallituksen mukaan päätös merkitsee "terroristijärjestön edustajien legitimoimista".

Viisumin myönsi Ruotsin pääkonsuli Jerusalemissa, Nils Eliasson. Eliasson tuntee Schengen-järjestelmän erittäin hyvin.

- Ensinnäkin olemme informoineet Schengenin sopimukseen kuluvia maita, ja sen lisäksi olen itse ottanut osaa EU:n virkamiesvaltuuskunnan kokoukseen Jerusalemissa tiistaina ja kertonut asiasta, Eliasson puolustautui Ruotsin radion haastattelussa.

Euroopan unioni on katkaissut poliittiset yhteydet Hamasin johtamaan palestiinalaishallintoon. EU pitää Hamasia terroristijärjestönä. EU:n ulkosuhteista vastaava komissaari Benita Ferrero Waldner sanoi tänään, että jäsenmaat ovat sopineet pidättyvänsä poliittisista yhteyksistä Hamasiin, mutta päätöstä viisumien epäämisestä ei ole tehty.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat