Ruotsi satsaa ydinvoimaloiden turvallisuuteen

Ruotsin ydinvoimalat joutuvat kymmenen seuraavan vuoden kuluessa investoimaan vähintään 6 miljardia kruunua eli noin 650 miljoonaa euroa maan ydinvoimaloiden turvaamiseksi.

Ruotsin valtion ydinvoimatarkastuslaitoksen SKI:n mukaan ydinvoimalat on turvattava tulipaloja, luonnonkatastrofeja ja terrori-iskuja vastaan.

Tuoreessa raportissaan SKI vaatii muun muassa uusien palonkestävien seinien rakentamista ydinvoimaloihin ja lisää turvallisuusjärjestelmiä. Lisäksi ydinvoimaloiden reaktoreita on voitava ohjata useammasta paikasta ydinvoimalassa.

-Jos esimerkiksi keskusvalvomo vallataan, on operaattoreiden voitava siirtyä toiseen paikkaan ja hoitaa työ sieltä, sanoo Christer Viktorsson SKI:sta.

Ruotsin yksitoista ydinreaktoria ovat olleet käytössä jo varsin pitkään. Vanhin, Oskarshamnin ykkösreaktori, käynnistettiin 1972 ja kaksi uusinta 1985.

(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat