Ruotsalaiset kiukkuisina – selitys kohumuutokselle ei mene läpi: "Mitä ovat puuhanneet"

1:40
Katso videolta: Näin Jari Isometsä ennakoi Tour de Skiä.

Kansainvälinen hiihtoliitto Fis kertoi aiemmin, että se joutuu tekemään myöhäisen ratamuutoksen uudenvuodenaattona alkavalle Tour de Skille. Ruotsalaiset eivät ole ostaneet Fisin selitystä siitä, että paikan päällä Sveitsin Val Müstairissa olisi lumipula.

Maastohiihdon perinteinen Tour de Ski käynnistyy uudenvuodenaattona vapaan hiihtotavan sprintillä ja uudenvuodenpäivänä oli tarkoitus hiihtää perinteisen takaa-ajokisa. Fis kertoi kolme päivää ennen kiertueen alkua, että se on joutunut muokkaamaan rataa 3,3 kilometrin pituisesta 2,5 kilometrin mittaiseksi. Syynä tälle on lumipula. Samalla takaa-ajokisasta tuli yhteislähtökilpailu. 

– Vaihdoimme yhteislähtökisaan, koska emme halua, että valtava määrä hiihtäjiä joutuu kierroksella ohitetuksi näin aikaisessa vaiheessa kiertueella. Se on selitys muutokselle, Fisin kilpailupäällikkö Michal Lamplot totesi Expressenin mukaan.

Lamplot selvitti tarkemmin lumipulaa.

– Se näyttää valkoiselta tietenkin. Mutta, kun tulee lähemmäksi, niin huomaa, ettei lumen syvyys ole hyvällä tasolla. Se ei ole niin yksinkertaista, että ottaa vain lumea kuntoladulta ja siirtää ne kilpaladulle. Järjestelykomitea tulee lumen kanssa laaksosta, heillä on lumitykit ja he ovat tehneet kaikkensa, että saavat 2,5 lenkin niin hyväksi kuin mahdollista. He ovat mielestäni tehneet kaikkensa, Lamplot kertoi.

Selitys ei ole mennyt läpi ruotsalaisleirissä. Ruotsin maajoukkueen pomo Anders Byström pyöritteli päätään Fisin päätökselle.

– En ymmärrä oikein tätä. Sehän näyttää siltä, että täällä on tarpeeksi lunta, kun hiihtää ympäriinsä. Kun näkee kaiken lumen täällä, niin silloin miettii, että miksei se olisi mahdollista? Byström sanoi.

Byström saa tukea maajoukkuehiihtäjiltä Eric Rosjöltä ja William Poromaalta, jotka ovat olleet viimeiset pari viikkoa lähistöllä korkean paikan leirillä.

– En tiedä, mitä he ovat oikein puuhanneet. He järjestävät Tour de Skin, mutta saavat vain 2,5 kilometrin pituisen lenkin. Olemme ollee täällä jonkin aikaa ja hiihtäneet ladulla. Ei ole todella paljon lunta, mutta on varmasti 20 kilometrin edestä latua. Ei ole niin, että he eivät saa sitä pidemmäksi. Se on vain outo tekosyy, Rosjö totesi.

– Se on mielestäni ärsyttävää. Tuntuu siltä, että heillä on lunta. Sitä kyseenalaistaa, että kuinka ajatus on kulkenut, kun he lyhentävät sitä noin. Minusta tuntuu, että se olisi voitu ratkaista. Monta kertaa on kisannut Ruotsissa ja miettinyt, kuinka hitossa he ovat saaneet sen kasaan. Se on hiukan outoa, sitä alkaa kyseenalaistamaan heitä, Poromaa sanoi.

Poromaasta tuntuu, että Fisillä paino-arvo on tv-lähetyksien näyttävyydessä.

– Joskus minusta tuntuu, että kisat tulevat vasta seuraavalla sijalla. Sitä tietä en halua kulkea. Toivon, että he tajuavat kisojen olevan niitä tärkeitä,  Poromaa jatkoi. 

Rosjön mielestä Val Müstairin ei tule ehkä olla järjestäjänä tulevaisuudessa, mikäli he eivät pysty järjestämään parempia ratoja. 

– He ovat ehkä unohtaneet, että heidän pitäisi järjestää täällä maailmancupin kisat? En voi ymmärtää sitä, miten he eivät voi onnistua siinä. Heillä ei ole ollut lämmintä säätä koko talven ajan. Sen täytyy toimia, jos täällä aiotaan järjestää kilpailuja tulevaisuudessa, Rosjö sanoi. 

Lamplot kuittasi ruotsalaisten kritiikin toistamalla aiemman viestinsä. Maastohiihdon Tour de Ski käynnistyy uudenvuodenaattona ja se päättyy 8. tammikuuta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja