Rumsfeld: Ruumiskuvien julkistaminen oikea päätös

Saddam Husseinin poikien ruumista otetut valokuvat ovat herättäneet arvostelua Yhdysvaltoja kohtaan. Puolustusministeri Donald Rumsfeld on tyytyväinen päätökseensä julkistaa kuvat.

Yhdysvaltain puolustusministeri Ronald Rumsfeld sanoo olevansa tyytyväinen tekemäänsä päätöksen Saddam Husseinin surmattujen poikien kuvien antamisesta julkisuuteen.

- Minusta se oli oikea päätös, ja olen tyytyväinen siitä, että minä tein sen, Rumsfeld sanoi tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltain puolustusministeriössä Pentagonissa.

Uday ja Qusay Husseinista ruumishuoneella otetut valokuvat ovat herättäneet arvostelua, koska Yhdysvallat on pitänyt tapanaan olla julkaisematta kuvia sen enempää amerikkalaisista kaatuneita kuin kaatuneista vihollisistakaan. Rumsfeld sanoi päättäneensä rikkoa aiemmin vakiintunutta tapaa.

- Eihän Yhdysvallat tällaista normaalioloissa tee, Rumsfeld huomautti. Hän sanoi kuitenkin uskovansa "ihan todella, että nämä kaksi olivat erityisen vastenmielisiä tyyppejä". Irakilaisille on Rumsfeldin mukaan tärkeää nähdä, että Uday ja Qusay "ovat poissa, että he ovat kuolleet ja että he eivät tule takaisin".

Yhdysvaltain armeijan edustajat esittelivät eilen Irakin väliaikaiselle johdolle Saddam Husseinin poikien Udayn ja Qusayn ruumiita.

Kuvia veljesten ruumiista annettiin myös kansainväliseen levitykseen. Kuvien julkaisemisen toivotaan lannistavan Saddamin kannattajien intoa toteuttaa hyökkäyksiä sotilaita vastaan, mutta päinvastaistakin vaikutusta pelätään.

Ruumiiden kuvat herättivät ristiriitaisia reaktioita. Yhdysvalloissa Saddam Husseinin poikien kuolema herätti riemua. Irakissa uutiseen reagoitiin eri tavoilla: monien mielestä Uday ja Qusay pääsivät liian helpolla, mutta toiset vannoivat kostoa. -Lupaamme Irakin kansalle jatkavamme pyhää sotaa vääräuskoisia vastaan, Saddam Husseinia tukevien fedayeen-joukkojen taistelija sanoi Al Arabiya -televisiokanavan esittämällä nauhalla.

Ruumiit tunnistettu?

Irakin väliaikaiseen hallintoneuvostoon kuuluva lääkärin Muwaffak al-Rubaieinmukaan maanantaina USA:n iskussa Mosulissa surmatut kaksi miestä ovat todellakin Saddamin pojatUday ja Qusay.

Kyseessä oli ensimmäinen irakilaisten viranomaisten vahvistus tiedolle, joka Yhdysvaltain mukaan vahvistettiin tiistaihin mennessä mm. hammastietojen perusteella.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Uday ja Qusay ovat myös tunnistettavissa valokuvista, jotka Yhdysvallat julkisti tänään.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat