Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen keskuspuolustajan Robert Ivanov puhui tuoreesta seuravaihdostaan ja Robert Lewandowskin kohtaamisesta ennen Huuhkajien sunnuntaista MM-karsintaottelua Puolaa vastaan.
Ivanovin viime viikot ovat olleet kiireisiä. Kuten MTV Urheilu uutisoi, hän siirtyi elokuussa Kreikan pääsarjassa pelaavaan Asteras Tripolisiin. Ensi askeleet Kreikassa ovat olleet myönteisiä.
– Kolme viikkoa olen siellä ollut, ja positiivisia juttuja on tullut, Ivanov sanoi lauantaina Katowicessa, jossa Huuhkajat on valmistautunut tämän illan MM-karsintaotteluun Puolaa vastaan.
Kehuja kreikkalaisseuralle
Ivanovin pelituntuma on melko vähäinen, sillä hän oli kesällä ilman seuraa ennen siirtoaan.
Asteras on pelannut Kreikan liigaa kaksi ottelua, joissa se on hävinnyt suurseuroille Olympiakosille ja AEK Ateenalle vieraissa.
Ivanoville on toistaiseksi kertynyt muutama minuutti peliaikaa Kreikan pääsarjassa. Lisäksi hän pelasi noin puoli tuntia, kun Huuhkajat hävisi torstain vierasmaaottelussa Norjalle 0–1-lukemin.
Suomalaispuolustaja piti kesällä virettään yllä harjoittelemalla omatoimisesti ja espoolaisen Hongan kanssa.
– En tullut nollista Kreikkaan vaan olin kuitenkin tikissä (kunnossa), ja he ovat panneet minut siellä vielä parempaan tikkiin. Pelituntuma ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta ei tuntuma ihan nopeasti unohdu.
Lue myös: Huuhkajien päävalmentajalle rajua kritiikkiä – Jacob Friisin valinnat hämmentävät: "Ei ole esittänyt mitään"
Ivanov kehuu vuolaasti uutta seuraansa.
– Koko homma pyrkii siihen, että haluamme pelata futista emmekä vain selviytyä. Kaksi vaikeaa vieraspeliä on nyt ollut, ja niissäkin oli pienestä kiinni, että olisimme saaneet pisteitä mukaan. Olen nauttinut tähän mennessä tosi paljon.
Myös Ivanovin maajoukkuekaveri Nikolai Alho pelaa Asterasissa. 30-vuotiaan mukaan Alhosta on ollut paljon apua sopeutumisessa uuteen ympäristöön ja seuraan.
– Olemme tunteneet pitkään ja maajoukkueessakin lähentyneet. On sillä totta kai merkitystä, Ivanov sanoo.
Puola ja Suomi tasapisteissä
Sunnuntai-illan ottelu on hyvin tärkeä sekä Puolan että Suomen MM-lopputurnaushaaveiden kannalta.
Karsintalohkon kärkijoukkueista Hollanti, Puola ja Suomi ovat kukin keränneet seitsemän pistettä, mutta Hollannilla on kolmikosta ottelu vähemmän pelattuna. Liettua on kolmessa ja Malta kahdessa pisteessä.
Lohkon ykkönen etenee ensi vuoden MM-lopputurnaukseen suoraan, ja kakkonen pääsee jatkokarsintoihin.
Puola pelasi torstaina MM-karsinnoissa 1–1-vierastasapelin kovaa Hollantia vastaan.
3:42Katso: Unelmamaali toi Puolalle arvokkaan pisteen Hollannin vieraana MM-karsinnassa.
Lue myös: Tätä unelmamaalia Huuhkajat ei halunnut nähdä – kammotulos MM-karsinnoissa
– Puola pelasi Hollantia vastaan hyvin, mutta olemme voittaneet heidät jo kerran ja voimme voittaa heidät uudestaan. Paineet ovat heillä, Ivanov sanoo.
Suomi nappasi kesäkuussa 2–1-kotivoiton Puolasta. Suomen maalit tekivät silloin pilkulta osunut Joel Pohjanpalo ja Benjamin Källman.
Lewandowski kuriin
Vaikka tämän illan kamppailu on molemmille todella tärkeä, Ivanov asettaa ottelun kontekstiinsa.
– Mietitään tätä yksittäisenä pelinä. Tämä on futista, ei tästä tarvitse tehdä sen dramaattisempaa. Haluamme päästä kisoihin, ja he haluavat päästä niihin. Päivän lopuksi nähdään, miten käy.
Kesäkuun ottelussa Puolalta puuttui supertähti Robert Lewandowski, joka on sittemmin palannut maajoukkueeseen.
37-vuotias Barcelonan hyökkääjä on pelannut Puolan paidassa yhteensä 159 ottelua ja tehnyt niissä 85 maalia. Lewandowski on samalla onnistunut maalinteossa peräti 37 eri maata vastaan.
Suomea ei kuitenkaan Puolan ykköstähden kurittamien maiden listalta löydy.
Pysyykö Lewandowski tänä iltana kurissa ja ilman osumia Suomea vastaan?
– Jos niikseen tulee. Siihen pyritään, Ivanov kuittaa.
Huuhkajat ja Puola iskevät yhteen Katowicen lähellä Chorzowissa ottelussa, joka alkaa Suomen aikaa kello 21.45. MTV Urheilu seuraa ottelua verkossa hetki hetkeltä.