Robert Heleniuksen puolalaisvastustaja on kyllästynyt odottamaan – vihjailee jo muista otteluista: "Minun pitää ansaita rahaa"

Puolalaisnyrkkeilijä Adam Kownacki on kyllästynyt odotteluun. Kownackin ja Robert Heleniuksen raskaansarjan uusintakohtaamista on odotettu siitä lähtien, kun Helenius tyrmäsi puolalaisen viime vuoden maaliskuussa. Lukuisten siirtojen jälkeen ottelupäivämäärä ei ole vieläkään tiedossa.

Ottelun toteutumisesta on uutisoitu viime vuoden lopulta lähtien. Ensin päivämääräksi ilmoitettiin tammikuu, sitten helmikuu ja maaliskuu. Joka kerta nyrkkeilijät ovat valmistautuneet otteluun ja joka kerta aikataulu on vesittynyt.

Manageri Markus Sundman kertoi helmikuussa MTV Urheilulle suomalaiskijän haasteista, kun harjoitusleirit ovat seuranneet toistaan, eikä ottelu ole toteutunut.

Myös puolalaista tilanne on alkanut ärsyttää toden teolla.

– Tunnen itseni voimattomaksi ja se on raivostuttavaa. Koko elämäni tuntuu olevan vaakalaudalla, enkä pysty suunnittelemaan mitään, koska kutsu otteluun kuuden viikon kuluttua voi tulla koska tahansa, Kownacki sanoo Interia Sportin haastattelussa.

Ottelu on Kownackin pohdinnan mukaan viivästynyt, koska promootioyhtiö PBC tiettävästi haluaa ottelun New Yorkiin ja yleisöä katsomoon. Kownacki sanoo, että hänen kärsivällisyytensä PBC:n ja sen nokkamiehen Al Haymonin kanssa alkaa jo loppua. Kownacki sanoo Haymonin kohdelleen häntä aina hyvin ja olleen suuri vaikuttaja hänen urallaan, joten välirikosta ei ole kysymys.

– Koko ajan ei voi harjoitella täydellä teholla, joten tämä on hankalaa. Olen ollut lojaali Al Haymonille jo vuosia, joten jatkan sitä, mutta jossain kohtaa sillekin tulee loppunsa. Minulla on perhe, vaimoni on raskaana ja minun pitää ansaita rahaa.

Tilanne on edennyt jo niin pitkälle, että puolalainen sanoo olevansa valmis kuuntelemaan muitakin ottelutarjouksia, jos valmista ei ala tulla. Sellaisia on hänen mukaansa jo tullut.

– Tilanne saa minut hermostuneeksi. Haluaisin otella ketä tahansa vastaan, että voisin pitää täyden harjoitusleirin, Kownacki sanoi.

– Odotan vielä jonkin aikaa päätöstä. Mutta jos en saa tarkkaa päivämäärää, alan etsiä ottelua toisaalta. Olen kuitenkin 32-vuotias, elän urani parasta aikaa. Kun olin vain yhden askeleen päässä titteliottelussa, odottaminen ei haitannut niin paljon, koska se ottelu oli lähellä.

Ottelu on toteutuessaan molemmille valtavan tärkeä. Uusintavoitto Kownackista veisi Heleniuksen lähelle kiivaasti himoitsemaansa MM-titteliottelua. Kownacki puolestaan myöntää, että toinen tappio suomalaiselle voisi olla kohtalokas hänen uransa kannalta.

– Haluaisin valmistautua uusintaotteluun sataprosenttisesti, koska jos häviän, en tiedä, olisiko minun edes kannattavaa jatkaa ottelemista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja