Robert Helenius kohenteli huomattavasti osakkeitaan nyrkkeilyn raskaassasarjassa viikonloppuna, kun hän takoi Puolan Adam Kownackin keskeytyskuntoon Las Vegasissa. Tiistaina oli kotiinpaluun aika.
Helsingissä myhäili tyytyväinen, mutta väsynyt mies. Heleniuksen unet olivat jääneet ottelun jälkeen vähiin.
– Hyvä fiilis matsista. Väsynyt tietenkin, olen nukkunut ehkä kolme tuntia matsin jälkeen. Adrenaliinipiikit tuntuvat niin, että ei vain saa nukuttua. Kun pääsen omaan sänkyyn, luulen että sammun. Ehkä 12 tuntia, Helenius myhäili MTV Urheilun haastattelussa.
LUE MYÖS: Asiantuntija kertoo, mitä Robert Heleniuksen MM-ottelu nyt vaatii – "High risk, low reward"
Riehakkaista voitonjuhlista unenpuute ei siis johtunut. Helenius ja mukana Las Vegasissa olleet tukijoukot ottivat juhlahumun osalta varsin rauhallisesti.
– Olimme hotellihuoneessa, joimme muutaman bissen ja juttelimme matsista, että tästä on hyvä jatkaa, Helenius kuvaili.
Vieressä tiistain lehdistötilaisuudessa istunut valmentaja Johan Lindström muistutti ryhmän käyneen myös syömässä.
– Söin hampurilaisen. Kaksi hampurilaista, tuplapihvillä. Eli neljä pihviä, lihansyönnistään tunnettu Helenius naureskeli.
Usykin haastaja?
Helenius voitti Kownackin ensimmäisen kerran maaliskuussa 2020 ja uudelleen viikonloppuna. Voitolla Heleniuksen pitäisi nousta WBA-liiton maailmanmestarin pakolliseksi haastajaksi. Tällä hetkellä mestarin vyötä pitää hallussaan Ukrainan Oleksandr Usyk, joka peittosi syyskuussa Anthony Joshuan.
Ammattilaisnyrkkeilyssä mikään ei kuitenkaan ole varmaa ennen kuin nimet ovat ottelusopimuksessa. Usykin ja Joshuan uusintaottelun on uumoiltu toteutuvan alkukeväästä 2022.


