RKP:lle ja vihreille tarjotaan ministerinsalkun jakoa

Uuden hallituksen yksi ministeripaikka ehdotetaan jaettavaksi ruotsalaisen kansanpuolueen ja vihreiden kesken. Ehdotuksen mukaan RKP:n edustaja toimisi toisena sosiaali- ja terveysministerinä vaalikauden alkupuoliskon ja vihreiden edustaja vaalikauden lopulla.

Hallituksen muodostajan Paavo Lipposen (sd.) ehdotus ministerisalkkujen jakamisesta jaettiin hallitusneuvottelijoille tänään illansuussa. Yhden ministerisalkun jakamisella yritetään laukaista kiista, jonka taustalla on vihreiden vaatimus kahden ministeripaikan saamisesta nykyisen yhden sijasta.

RKP, jolla nykyisessä hallituksessa on kaksi salkkua, joutuisi tässä ratkaisussa luopumaan puolesta salkusta. Puolueen eduskuntaryhmä on kutsuttu illaksi koolle ottamaan kantaa ehdotukseen.

Ehdotuksen mukaan SDP saisi pääministerin paikan lisäksi ulkoministerin, oikeusministerin, opetusministerin, kauppa- ja teollisuusministerin sekä työministerin salkut.

Kokoomukselle on tarjolla valtiovarainministerin, sisäministerin, sosiaali- ja terveysministerin, liikenneministerin, kulttuuriministerin sekä ulkomaankauppaministerin salkut.

Vasemmistoliitolle tarjotaan toisen valtiovarainministerin ja kunta-asioista vastaavan hallintoministerin salkkuja.

Vihreät saisivat puolikkaan sosiaaliministeriön salkkunsa lisäksi edelleen ympäristöministerin paikan. RKP:lle tarjotaan puolustusministerin paikkaa sekä vihreiden kanssa jaettavaa sosiaali- ja terveysministeriön kakkossalkkua. Lisäksi hallituksessa jatkaisi sitoutumattomana maa- ja metsätalousministerinä salkkua jo edellisen vaalikauden hallinnut Kalevi Hemilä.

Uuden hallituksen salkkujaosta puolueiden kesken pyritään sopimaan hallitusneuvotteluissa vielä tämän illan aikana. Kaikki puolueet eivät ainakaan heti olleet valmiit nielemään Lipposen ehdotusta. Uusien ministereiden nimet varmistuvat pääosin näillä näkymin vasta keskiviikkona, kun puolueet nimeävät omat ehdokkaansa ministeripaikoille.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat