Risto Dufva paljastaa MTV Urheilulle – lopettaa uransa
Vaasan Sportin päävalmentaja Risto Dufva lopettaa pitkän ja ansiokkaan uransa tähän kauteen. Dufva kertoo päätöksestään MTV Urheilulle.
Käynnissä oleva kausi Sportin peräsimessä jää 60-vuotiaan Dufvan viimeiseksi. Hän aloitti valmennustyöt syksyllä 1991 JyP HT:n maalivahtivalmentajana. Mikkelissä hän vietti monta menestyksekästä vuotta, joiden aikana hän oli nostamassa Jukureita ensin 2. divisioonasta Suomi-sarjaan ja sieltä edelleen Mestikseen, missä hän voitti neljä mestaruutta.
Kaudella 2008–09 JYP voitti Dufvan valmennuksessa seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Samalla kaudella hänet palkittiin vuoden valmentajana.
Dufva saa 17. marraskuuta pelattavassa Sport-TPS-ottelussa täyteen 900 SM-liigan runkosarjaottelua päävalmentajana. Rajapyykkiin ovat aiemmin liigan historiassa yltäneet vain Pekka Virta ja Jukka Rautakorpi.
A-maajoukkueen mukana Dufva oli Erkka Westerlundin ja Jukka Jalosen valmennusryhmissä vuosina 2005-2010. Leijonat saavutti niinä vuosina hopeaa ja pronssia niin olympialaisissa kuin MM-tasollakin.
– Hiljaista tietoa kertyy näissä hommissa koko ajan valtava määrä. Nyt vain kuulo rupeaa heikkenemään, Dufva toteaa tuttuun tyyliinsä MTV Urheilulle.
– 32 vuotta alkaa olla riittävä aika.
Eniten otteluita päävalmentajana SM-liigan runkosarjassa (tilanne ennen 31.10. pelattavia otteluita):
1. Jukka Rautakorpi 961
2. Pekka Virta 904
3. Risto Dufva 896
4. Hannu Aravirta 887
5. Ari-Pekka Selin 743
6. Hannu Jortikka 691
7. Heikki Mälkiä 584
8. Petri Matikainen 528
9. Kari Jalonen 512
10. Erkka Westerlund 470
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille – suora lähetys 13.30
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
Lataa lisää