Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
Viikonloppuna Suomessa päästään nauttimaan helteistä, eikä ensiviikossakaan ole moittimista, ennustaa meteorologi Pekka Pouta.
Loppuviikon osalta lämpötilat pysyttelevät korkealla lähes koko maassa, mutta Pouta haluaa muistuttaa, että meri voi olla kylmä.
– Kemissä ja Torniossa aivan rantapaikoilla voidaan jäädä alle kymmenen asteen. Kohtalaisen navakasti, kun mereltä tulee niin kyllähän siinä hytisee, Pouta painottaa.
Pouta ehdottaa, että auringonottoon kannattaa varata hieman vaatetta.
– Pitää laittaa pipo ja villasukat. Olen tehnyt senkin, Pouta tokaisee.
Katso loppu- ja ensiviikon tuore sääennuste videolta yltä.
Sunnuntaina kylmä rintama siirtyy Pohjois-Pohjanmaan alueelle. Etelässä päästään nauttimaan lämpimästä säästä, kun taas pohjoisessa kylmenee.
Lämpötilojen osalta ensi viikko näyttää odotettua lupaavammalta.
– Tämä ei näytä millään tavalla minusta kovin synkältä, vaan enemmän kesältä, Pouta kertoo.
Myös kuukausiennusteen alkupuoli on muuttunut lämpimämmäksi.
– Maan eteläosa on keskimääräistä lämpöisempi, Lappi puolestaan kylmempi, Pouta summaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää