Riku Nieminen: Haaveilen elokuvan ohjaamisesta

Ohjaajan työssä Riku Niemistä kiehtoo sen monipuolisuus – koko kapasiteetti on pakko ottaa käyttöön.

Muun muassa 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvassa näytellyt Riku Nieminen on näyttelijän lisäksi rumpali – ja jos hän itse saa päättää, pian myös ohjaaja.

Oman elokuvan ohjaaminen ja käsikirjoittaminen on yksi näyttelijän suurista haaveista.

– Minulla on kokemusta teatterilavalle ohjaamisesta ja siinä on kiehtovaa, että pääsee käyttämään kaiken aivokapasiteetin, mitä on, Nieminen pohtii syitä sille, miksi ohjaaminen tuntuu kiehtovalta.

– Se duuni on sillä hetkellä ainoa asia, mitä pystyy miettimään. Vähän kuin rumpujen soitossa kaikki raajat ovat käytössä, myös ohjatessa täytyy miettiä eri osa-alueita.

Nieminen uskoo monipuolisesta näyttelijänkokemuksesta teatterilavoilla, elokuvissa ja sarjoissa olevan hyötyä myös elokuvaohjauksessa.

– Pystyisin ohjaajana asettumaan näyttelijän asemaan.

Niemisen tuorein projekti on Vapaita-musiikkielokuva, jonka kuvaukset ovat tänä kesänä. 

– Teen melkein 12 tuntisia päiviä. Mutta lomalle ei ole tarvetta, koska saa tehdä juuri sitä, mihin olen koulutettu ja mitä haluaan tehdä. Näytteleminen on voimauttavaa.  

Lue myös:

    Uusimmat