Reppukansa koulutielle ensi viikolla

Valtaosa Suomen peruskouluista ja lukioista aloittaa syyslukukautensa ensi viikon maanantaina tai tiistaina. Kokemäen, Posion, Kuusamon, Piippolan ja joidenkin muiden kuntien koululaiset heittivät repun selkään jo tällä viikolla.

Laki antaa kouluille jouston varaa esimerkiksi koulun aloituspäivään. Laki määrittelee kouluvuoden pituudeksi 190 päivää ja päättäjäispäiväksi viikon 22 lauantain. Ensi keväänä se on 2.kesäkuuta. Laissa on myös muutamia pakollisia vapaapäiviä, kuten itsenäisyyspäivä. Muuten kunnat saavat itse päättää koulujen lomat ja niiden pituudet.

Ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeakoulut avaavat ovensa vaihtelevasti elokuussa.

Syyslomaa vietetään viikoilla 42, 43 tai 44. Joululoma alkaa yleisimmin 22.joulukuuta. Talvilomat porrastuvat vakiintuneeseen tapaan alueellisesti viikoille 8, 9 ja 10.

Tänä syksynä koulunsa aloittaa 58 000 - 59 000 ekaluokkalaista. Esiopetukseen on tulossa puolestaan reilut 57 000 lasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat