Reilun kaupan tuotteet kävivät kaupaksi

Reilu kauppa jatkoi Suomessa kasvuaan viime vuonna. Kasvua oli sekä Reilun kaupan tuotteiden myynnin kokonaisarvossa että Reilun kaupan tuotteiden määrässä.

Suomessa ostettiin viime vuonna Reilun kaupan tuotteita yhteensä 93 miljoonalla eurolla, kun taas edellisvuonna luku oli 86,9 miljoonaa euroa. Keskimäärin jokainen suomalainen kulutti Reilun kaupan tuotteisiin lähes euron enemmän kuin viime vuonna, eli 17,30 euroa.

Eniten rahaa suomalaiset käyttivät Reilun kaupan kahviin, banaaneihin, viiniin, kukkiin ja Reilun kaupan puuvillasta valmistettuihin tuotteisiin. Vuoden 2010 lopussa saatavilla oli 31 erilaista Reilun kaupan puna-, valko- ja kuohuviiniä.

Tuotteiden määrä kasvoi

Viime vuonna Suomessa tuli markkinoille yhteensä 200 uutta Reilu kauppa -sertifioitua tuotetta, ja tuotteiden määrä kasvoi 1600:een. Markkinoille tuli muun muassa eteläafrikkalaisista Reilun kaupan viinirypäleistä valmistettua rosé-kuohuviiniä sekä tennarit, joissa on käytetty Reilun kaupan puuvillaa.

Suurin tuoteryhmä on Reilun kaupan puuvillasta valmistetut vaatteet ja kodintekstiilit. Vuoden vaihtuessa jopa 43 prosenttia Suomessa markkinoilla olevista Reilun kaupan tuotteista oli puuvillaa.

Puuvillatuotteita myytiin vuonna 2010 7,2 miljoonalla eurolla, mikä tarkoitti seitsemän prosentin laskua vuoteen 2009 verrattuna. Laskua aiheutti muun muassa koko vuoden jatkunut puuvillan hinnan nousu maailmanmarkkinoilla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat