Rehtorien työryhmä kokosi yhtenäiset graduohjeet

Yliopistojen rehtorien neuvosto korostaa tiedekuntien ja laitosten vastuuta pro gradu -töissä.

Yliopisto


Yliopistojen rehtorien neuvosto painottaa tiedekuntien ja osastojen vastuuta pro gradu -töistä ja toivoo eri alojen sisälle yhtenäisiä kriteereitä lopputöiden arvosteluun.

Rehtorien neuvosto julkisti tänään vararehtori Raija Sollamon johtaman työryhmän kokoaman suosituksen lopputöiden eli pro gradujen ja diplomitöiden ohjaamisesta ja tarkastamisesta. Työryhmä asetettiin ulkomaankauppaministeri Jari Vilénin (kok.) pro gradun puutteista syntyneen kohun jälkeen.

Työryhmä muistuttaa, että lopputyöt ovat keskeinen osa yliopistotutkintoja. Töiden selkeä ja yhdenmukainen arviointi on yhä tärkeämpää, kun yliopistojen yhteistyö lisääntyy, opiskelijat liikkuvat aiempaa enemmän ja tutkintoja käytetään rahoituksen perusteena. Kyse on myös opiskelijoiden oikeusturvasta ja tutkintojen arvostuksesta työmarkkinoilla.

-Tutkintojen laadun varmistus on koko korkeakoulujärjestelmän uskottavuuden edellytys, työryhmä sanoo muistiossaan. Muistion mukaan yliopistojen omat ohjeet lopputöistä ovatkin yleensä kunnossa. Yhteiset linjaukset syntyivät yleisesti käytetyistä periaatteista.

Valtakunnalliset kriteerit tarpeen

Työryhmä pitää kuitenkin tarpeellisina, että eri alojen dekaanineuvostot tai muut yhteistyöverkostot kehittäisivät valtakunnalliset arvostelukriteerit omille aloilleen. Tämä helpottaisi mm. opiskelijoiden liikkumista yliopistosta toiseen. Lisäksi ohjeissa todetaan, että tiedekuntien tai osastojen tulee seurata töiden laatua ja arvosteluasteikon käyttöä.

Gradujen hyväksymisen voi uskoa laitosneuvostoille, mutta ei laitosten johtajille yksin. Lopputöistä tulee olla kirjalliset ohjeet, ja töille tulee aina nimetä ohjaaja. Väitöskirjoista poiketen ohjaaja voi tarkastaa maisteritason opinnäytteen, mutta hänen lisäkseen tarvitaan toinen riippumaton tarkastaja. Jos tarkastajat ovat erimielisiä, molemmat kirjoittavat oman lausuntonsa.

Ohjeissa huomautetaan, että 20 opintoviikon laajuinen gradu pitäisi voida saada valmiiksi yhdessä lukukaudessa. Järkevä mitoitus on laitoksen ja ohjaajan vastuulla. Yliopistoille muistutetaan myös, että opinnäytetöiden tulisi olla julkisia. Tästä pääsäännöstä poikkeamiseen tarvitaan erityiset perusteet.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat