Rehn: Ikäkeskustelu on loukkaavaa

Parhaillaan on menossa EU:n Kuka kuuntelee köyhää -teemavuosi, jolla on useita lähettiläitä eri maissa.

Yksi teemavuoden suomalaislähettiläistä on Elisabeth Rehn, joka palasi eilen Ugandasta.

- Köyhyys on niin suhteellista. Tässä teemavuodessa ajatellaan syrjäytymistä, ja itse painotan erityisesti vanhusten syrjäytymistä Suomessa. Suomalaisvanhusten tuntemaa yksinäisyyttä ei tunneta esimerkiksi Afrikassa, koska siellä huolehditaan ja välitetään suurista perheistä.

- Köyhien osuus on noussut Suomessa. Rikkailla voi mennä entistä paremmin, mutta se ei poista sitä, että köyhillä menee huonosti, Huomenta Suomessa vieraillut Rehn sanoo.

Rehniä harmittaa, että Suomessa jankutetaan jatkuvasti epäedullisesta ikärakenteesta. Keskustelu on suorastaan loukkaavaa, sanoo Rehn.

- Me vanhukset olemme siis epäedullisia, ja meistä on vain haittaa - tulemme maksamaan paljon. Ei voi olla näin, että ihmistä ei arvosteta sen pohjalta, mitä hän on tehnyt maansa hyväksi. Se epäedullisuus-keskustelu iskee varmasti kovaa meidän veteraaneihin.

Rehnin mukaan suhtautuminen vanhuksiin menoeränä on pohjoismaalainen, suomalainen tapa.

Ihminen kaipaa tunnetta kuulua johonkin

Kosovosta kotoisin oleva Fatbardhe Hetemaj on toinen teemavuoden lähettiläistä. Hän ei usko rahan tuomaan onneen.

- En usko, että raha on tuonut Suomeen onnea. Täällä yksinäisyys ja masentuneisuus jylläävät. Monet kokevat, etteivät kykene ottamaan osaa tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä. Ihminen kuitenkin kaipaa tunnetta kuulua johonkin.

Hetemaj korostaa sitä, että nuoren on tärkeää pysyä koulussa ja osallistua erilaisten järjestöjen toimintaan.

- Nuoren on pidettävä mielessä se, että omaan elämään voi vaikuttaa. Moni kokee, että peli on menetetty. Olen teematapahtumissa yrittänyt välittää sitä viestiä, että apua pitää pyytää ja antaa.

Rehn sanookin, että jos kerran yhteiskunnalla ei ole varaa, niin sitten pitää tehdä itse niin paljon kuin pystyy.

- Passiivisuus on pahinta. Tiedän omasta takaa, että takaiskuja on tullut, mutta silloin pitää pyrkiä tekemään itse.

Katso Elisabeth Rehnin ja Fatbardhe Hetemajin haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat