Ravintolatupakointi sakotettavaksi kesällä

Viranomaiset aloittavat ravintolatupakoinnin tehovalvonnan kesäkuussa, kun uusi tupakkalaki tulee voimaan.

Ravintolassa tupakointi voi tuoda kesäkuusta lähtien sakot sekä asiakkaalle että ravintoloitsijalle. Tupakkalain noudattaminen otetaan viranomaisten tehovalvontaan viiden kuukauden ajaksi heti lain tullessa voimaan.

Tupakkalain mukaan ravintolan henkilökunnan on huomautettava asiakkaalle lain rikkomisesta. Ellei huomautus tehoa, asiakas voidaan poistaa ravintolasta ja tuomita sakkoihin. Jos ravintoloitsija laiminlyö tupakkalain valvonnan, voi sakko rapsahtaa myös hänelle.

Ylitarkastaja Kaisa Mäntynen Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksesta uskoo, että ravintoloitsijat ovat varautuneet lakimuutokseen kieltämällä tupakoinnin jo ennen lain voimaantuloa.

- Varsinkin jos on perustettu uusia ravintoloita tai tehty isompaa remonttia, ei ole haluttu savuttaa vuotta ja pilata materiaaleja. Uudistus on ollut tiedossa viime heinäkuusta lähtien, joten ravintolat eivät ole tehneet ilmanvaihtoon sellaisia investointeja että niissä voidaan polttaa, Mäntynen arvioi.

Euroopassa useat maat ovat rajoittaneet ravintolatupakointia. Esimerkiksi Italiassa ja Irlannissa on voimassa täyskielto, Suomen lakiuudistuksessa on otettu mallia Ruotsista, jossa sauhuttelu sallitaan erillisessä tupakointitilassa.

Lain valvonta kuuluu viranomaisille, mutta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen rikollisesta sauhuttelusta poliisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat