Rattijuoppo kaahasi tunnelissa kahtasataa muun liikenteen seassa – vältti vankilan pantarangaistuksella

Lohjalla viime maaliskuussa kaahannut mies vältti ehdottoman vankeustuomion, kun oikeus määräsi hänet tekemisistään valvontarangaistukseen.

Mies oli ajanut 195 kilometriä tunnissa 100 kilometrin tuntinopeusalueella Turku-Helsinki moottoritiellä, jossa oli paitsi tunneleita myös muuta liikennettä. Hänellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Mies oli aiemmin tuomittu kaksi kertaa yhdyskuntapalveluun ja kahdesti ehdolliseen vankeuteen. Niinpä miehelle kaavailtu 80 päivän vankeusrangaistus törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta olisi tullut ehdottomana.

Vankilan sijaan pantarangaistus

Miehen onneksi oikeus päätti käyttää kuitenkin lievempää rangaistusta ja hänet määrättiin valvontarangaistukseen. Rikosseuraamuslaitoksen sivuilla kerrotaan, että valvontarangaistuksessa tuomitun tulee pysytellä asunnossaan aina silloin, kun hänellä ei ole siihen rangaistusajan suunnitelmassa hyväksyttyä työn kaltaista syytä.

Henkilö saa liikkua kotinsa ulkopuolella vain määrätyllä alueella ja valvontarangaistus edellyttää tältä ehdotonta päihteettömyyttä. Teknisen valvonnan lisäksi rangaistuksen suorittamista valvotaan ennalta ilmoittamattomin pistokokein.

Helsingissä otettiin vuonna 2020 kiinni vanki, joka oli katkaissut jalkapantansa.

Lue myös:

    Uusimmat