Poliisia paennut mies tuomittiin useista rikoksista, joista yksi koski poliisiautoa päin ajamista.
Mies oli lähtenyt Salon keskustasta pakenemaan poliisia viime huhtikuussa. Miehen kintereille hälytettiin useita poliisipartioita.
Miehen ajo oli hurjaa. Vauhti nousi lähemmäs 200 kilometriä tunnissa, hän ohitteli muuta liikennettä ja ajoi risteyksiin ja punaisiin liikennevaloihin liikennesäännöistä piittaamatta.
Kaahasi vaarallisesti päin poliisiautoa
Poliisi yritti useita kertoja puuttua miehen pakoon, mutta tämä ei lopettanut karkumatkaansa. Vakavin tilanne syntyi, kun mies ajoi päätä pahkaa kohti poliisimaijaa.
Yksi poliiseista kertoi, että oli pakettiautomallisella poliisiautolla kiertänyt pakenevan miehen reitille.
– Hän (poliisi) oli päättänyt leikata omalta ajoradaltaan vastaantulevien kaistalle saadakseen vastaajan hiljentämään tai pysähtymään, mutta vastaaja oli entisestään kiihdyttänyt tullessaan heitä kohti, tuomiossa kerrotaan tilanteesta.
Jutun alussa olevalla videolla näkyy, kuinka poliisia paennut mies vain vilkuttaa valojaan ja ajaa kohti poliisia.
