Räsänen: Pelastuslaitosten ja hätäkeskusten onnistuminen myrskyjen aikana selvitetään

MTV3 Uutisissa vierailleen sisäasianministeri Päivi Räsäsen mukaan sisäministeriössä on jo käynnistetty selvitys, miten eri pelastuslaitoksissa ja hätäkeskuksissa myrskyjen aikanen toiminta onnistui.

– Selvityksessä ilmenee, millä menettelytavoilla on pystytty myrkytilanteisiin vastaamaan. Saamme varmaan nopeasti näitä vastauksia, lupaa Räsänen

Räsäsen mukaan myrskyn aikana Onnettomuustutkintakeskuksen tuoreita ohjeita on noudatettu eri puolilla Suomea, mutta vaihtelevasti.

– On perustettu muun muassa johtokeskuksia paloasemille, pelastuslaitoksiin, jotka ovat suoraan olleet sitten laittamassa näitä tehtäviä kiireellisyysjärjestykseen.

Varavoimajärjestelmiä kehitettävä

Itä-Suomessa oli tuoreena mielessä Asta ja Veera-myrskyjen tuomat opit. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa pelastusviranomaisilla on oma myrskysuunnitelma ja sähköyhtiö jalkauttaa vikapartiot maastoon jo ennen myrskyn puhkeamista. Räsänen myöntää, että sisäministeriö olisi voinut viedä tietoa muualle Suomeen paremmin.

– Uskon, että parin viikon kuluttua tiedetään paremmin, mitä jatkossa täytyy tehdä ja missä on niitä kehittämiskohteita.

Viranomaisten oma Virve-verkko oli myös osittain poissa toiminnasta myrskyjen aikana.

– Virven katkokset johtuivat siitä, että erillisverkkojen tukiasemilla tuli niin suuret sähkökatkokset, etteivät ne toimineet. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut, ja tästä eteenpäin se täytyy huomioida, toteaa Räsänen.

Räsäsen mukaan tulevaisuudessa Virve-verkon toiminassa täytyy varmistaa toimivuus esimerkiksi varavoimajärjestelmillä.

– Jouduimme nyt turvautumaan puolustusvoimien varavoimaan ja aggregaatteihin. Jatkossa tukiasemien täytyy toimia, vaikka olisi useammankin päivän sähkökatkos.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat