Ranskan GP:n lehdistötilaisuus: Massa syytti ruuhkaa

Paikalla Ranskan GP:n kolme parasta kuljettajaa Kimi Räikkönen (KR), Felipe Massa (FM) ja Lewis Hamilton (LH).

Kysymys: Kimi, kolmossija aika-ajoissa raskaalla autolla ja hyvä lähtö olivat voiton avaimet.

KR: Vihdoinkin sain lähdön onnistumaan. Siitä oli paljon apua. Olin erittäin tyytyväinen autoon, vaikka ei se vieläkään aivan täydellinen ollut. Yritin pysyä Felipen perässä, sillä tiesin tulevani varikolle vähän häntä myöhemmin. Ennen ensimmäistä pysähdystä edessä oli ruuhkaa, mutta toisten pysähdysten yhteydessä pääsimme hänestä ohi. Päivä oli hyvä minulle ja tallille.

Kysymys: Kimi, olit todella nopea sen jälkeen, kun Felipe teki toisen pysähdyksensä.

KR: Täytyi olla. Olin jäänyt hänestä vähän kauemmaksi kuin halusin. En kuitenkaan pystynyt pysymään sen lähempänä. Kaikki kuitenkin meni putkeen. En voi pyytää enempää. Tietysti lähtisin mieluummin kärjestä, koska silloin kaikki on helpompaa. Olimme kuitenkin luottavaisia kilpailun alla. Tiesimme kaiken olevan kiinni lähdöstä, ja tällä kertaa se onnistui hyvin.

Kysymys: Kimi, miltä voitto tuntuu viimeisten kuukausien vaikeuksien jälkeen?

KR: Mukavalta. Osasin tavallaan odottaa, että meillä olisi myös vaikeita aikoja. Ihmiset kuvittelevat aina että olet menettänyt taitosi, kun hyviä tuloksia ei tule. Olemme kuitenkin tehneet kovasti töitä, jotta saisimme kaiken kohdalleen. Uskon, että meillä on vielä varaa parantaa. Emme ole vieläkään aivan siellä, missä haluaisimme. Viime viikon testien jälkeen olemme olleet autoon paljon tyytyväisempiä. Itse asiassa jopa edellisissä kisoissa, vaikka kaikki ei siellä mennytkään aivan kohdalleen. Autosta löytyy nyt mukavasti nopeutta. Toivottavasti pystymme säilyttämään sen tulevissa kisoissa.

Kysymys: Felipe, sinulla ei ollut onnea ruuhkan kanssa.

FM: Hävisin tänään kisan ruuhkan takia. Ennen ensimmäisiä varikkokäyntejä minun piti olla vähintään neljä sekuntia Kimin edellä. Kaikki meni putkeen, kun rata oli puhdas. Ero oli noin 4,8 sekuntia ja pääsin takaisin hänen edelleen. Toisella stintillä Kimillä oli bensaa kolmelle ylimääräiselle kierrokselle. Minun olisi taas pitänyt saada ainakin neljän sekunnin johto. Olin kuitenkin hyvin pettynyt kierroksella ohitettaviin. Menetin siinä aivan liikaa aikaa. Vaikka ei ajaisi kovin lähellä edellä olevaa autoa, menettää pitoa niin paljon, että vauhti putoaa eikä edellä olevan auton seuraaminen onnistu. Se oli minulle suurin ongelma tänään ja valitettavasti menetin siinä voiton. Auto oli tänään mahtava koko ajan. Aina kun pääsin ajamaan tyhjällä radalla, ajoin todella nopeita kierroksia. Vahinko, mutta tallin puolesta olen tyytyväinen, koska saimme kauden ensimmäisen kaksoisvoiton. McLaren on pisteissä vielä jonkin verran edellä, joten tällainen viikonloppu tekee hyvää.

Kysymys: Felipe, harmittiko sinua eniten kierroksella ohitettavien kuljettajien ajotapa vai yleisesti pidon menetys?

FM: Edessäni oli kolme-neljä autoa, jotka taistelivat sijoituksista keskenään. Me kuitenkin ajamme kärjessä. Joskus ruuhka saattaa sotkea taktiikan täysin. Ensimmäisessä stintissä kaikki toimi täydellisesti, mutta toisessa ei. Kun pääsin ruuhkasta ohi, sain taas kasvatettua eroa Kimiin sillä tahdilla kuin olisi pitänyt.

Kysymys: Lewis, ajoit kolmen pysähdyksen taktiikalla.

LH: En saanut parasta mahdollista lähtöä. En tiedä mitä tapahtui, mutta näin vaan Kimin tulevan lentämällä ohi. Alussa vauhtini oli hyvää. Olin vähän Kimiä nopeampi ja mietin ohitustakin, mutta kuten Felipe sanoi, kun ajaa riittävän lähellä, menettää pitoa. Ellei ole sekuntikaupalla nopeampi, ohi ei pääse. Roikuin perässä niin kauan kuin pystyin. Sen jälkeen päädyimme kolmen pysähdyksen taktiikkaan, joka toimi mielestäni aika hyvin. Viimeisen kerran varikolta tullessani minulla oli aika tiukka tilanne Robert Kubican kanssa. En tiedä, oliko hän neljäntenä, mutta minulle kerrottiin että taistelen hänen kanssaan sijoituksesta, joten minun oli päästävä hänen edelleen. Kokonaisuutena olen jälleen tyytyväinen tulokseen. Saimme hyviä pisteitä MM-tilannetta varten. Meidän on jaksettava painaa töitä, sillä Ferrari oli tänä viikonloppuna nopea. Uskon siltä, että pystymme haastamaan heidät seuraavassa kisassa.

Kysymys: Lewis, seuraavaksi edessä on kotikilpailusi Silverstonessa.

LH: Uskon meidän olevan siellä erittäin kilpailukykyisiä. Talli tekee tehtaalla hurjasti töitä parantaakseen autoa. Tiedän, että olemme seuraavassa kisassa taas nopeampia. Olen todella luottavainen. Niin kauan kuin pystymme säilyttämään luotettavuuden ja suoritusvarmuuden, en näe mitään syytä, miksi emme pystyisi taistelemaan siellä voitosta. Odotan innolla Silverstonea. Kotikisa antaa minulle lisäpotkua. Viikonlopusta tulee varmasti hyvä.

Kysymys: Kimi, miltä Britannian GP näyttää Ferrarin näkökulmasta?

KR: Meillä oli siellä todella hyvät testit. Toivottavasti saamme autoon kaikki uudet osat, joita testasimme siellä. Tähän kisaan emme vielä saaneet aivan kaikkia. Niistä pitäisi olla meille apua. Automme tuntuu toimivan siellä hyvin. Testit ovat aina testejä, mutta voimme olla luottavaisia sen suhteen, että vauhtia löytyy. Sää voi olla vaihteleva, mutta lähdemme sinne jälleen tekemään parhaamme. Toivottavasti yllämme jälleen voittoon.

Räikkösen suomenkielinen osuus:

No vihdoinkin kaikki toimi kisassa. Saatiin hyvä lähtö ja se oli tärkeää. Pystyttiin pysymään Massan perässä. Ei ihan päästy ohi ensimmäisellä pysähdyksellä, kun eteen tuli ruuhkaa just kun se tuli varikolle. Ei päästy ajamaan ihan niin lujaa kuin pystyttäisiin. Toisella varikkopysähdyksellä kun pystyttiin taas menemään pidempään, kaikki toimi ja päästiin edelle. Siinä kohtaa kisa oli oikeastaan ohi. Pääasia että saatiin hyvä tulos. Tästä on hyvä jatkaa. Autokin rupeaa toimimaan niin kuin pitäisi.

Massan portugalinkielinen osuus:

Kun lähtee paalulta ja tulee maaliin toisena, ei tulos ole aivan se mitä toivoisi. Auto oli sensaatiomaisen hyvä koko kisan ajan, lähdöstä maaliin. Jokaisella kierroksella auto tuntui täydelliseltä. Talli teki mahtavaa työtä. Ainoa ongelma oli ruuhka, johon juutuin ensimmäisten ja toisten varikkokäyntien välissä. Edessä oli paljon autoja, enkä pystynyt kasvattamaan riittävää eroa Kimiin, jotta pystyisin palaamaan varikolta hänen edelleen. Hävisin voiton siinä. Sellaista sattuu. Auto oli kuitenkin erinomainen ja kilpailu sujui muuten hyvin. Taktiikka olisi toiminut puhtaalla radalla. Voin silti olla melko tyytyväinen tulokseen ja tekemäämme työhön. Kaksoisvoitto on MM-tilanteen kannalta tärkeä. Jatkossakin pitäisi saada molemmat autot maaliin McLarenien edellä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat