Rakennustöiden keskeytys ei riitä palestiinalaisille

Itä-Jerusalemiin suunnitellun juutalaissiirtokunnan rakennustöiden keskeyttäminen ei riitä palestiinalaisille, sanoi palestiinalaisviranomaisten tiedotusministeri Jasser Abed Rabbo tänään.

Uusien juutalaissiirtokuntien rakentamisen on Rabbon mukaan loputtava kokonaan.
-Me emme hyväksy asuttamisen osittaista tai väliaikaista keskeyttämistä, hän sanoi.

Tiedotusministeri Rabbo muistutti, että Israelin pääministeri Jitzhak Rabin suostui jäädyttämään kaikkien juutalaissiirtokuntien rakentamisen huhtikuussa 1995, muutamia kuukausia ennen kuin hänet murhattiin.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat sanoo kuitenkin luottavansa Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun sanaan, kun tämä ilmoitti, ettei kiistanalaista siirtokuntaa toistaiseksi rakenneta, kertoivat Israelin lehdet eilen.

Itä-Jerusalemiin tulevan uuden juutalaissiirtokunnan rakennuttaja, amerikkalainen miljonääri Irving Moskowitz keskeytti eilen rakennustyöt toistaiseksi Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun painostuksesta.

Tänään Moskowitz kuitenkin piti kiinni oikeudestaan rakentaa koti 70 juutalaiselle yksityiselle maalle Öljymäen juurelle. Siirtokunta rakennetaan kaupunginosaan, jossa asuu 11000 palestiinalaista.

-Tämä on demokraattinen maa ja jokaisessa maailman maassa, jossa vallitsee demokratia, tontin omistaja saa rakentaa tontille, Moskowitz totesi.

Pääministeri Netanyahu sanoi tänään hallitukselleen, että uuden asutusalueen rakentaminen Jerusalemiin on hallituksen päätettävissä oleva asia ja ettei rakennussuunnitelmaa toteuteta toistaiseksi.
(STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat