Raision alkuvuoden tulos voitolle

Raision alkuvuoden voitto ennen veroja oli 9,3 miljoonaa euroa, eli parannusta viime vuodesta kertyi lähes 12 miljoonaa euroa.

Raisio Yhtymän alkuvuoden liikevaihto aleni hieman. Yhtiön tämän vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 400,4 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavana aikana oli 401,9 miljoonaan euroa.

Liikevaihdon kasvu hidastui tarkastelukauden lopussa, kun helteinen alkukesä vähensi elintarvikkeiden ja rehujen menekkiä. Myös Raisio Chemicals -toimialaryhmän liikevaihto jäi ennakoitua heikommaksi erityisesti kesäkuussa. Ranskassa sijaitsevan AKD-vahatehtaan tuotanto oli pysähdyksissä koko tarkastelujakson ajan alueella viime vuonna tapahtuneen räjähdysonnettomuuden takia.

Kansainvälisen liikevaihdon osuus oli 52 prosenttia (54 %) eli 210,0 miljoonaa euroa (216,9 milj. euroa).

Konsernin kannattavuus parani merkittävästi vertailujaksosta, ja liikevoittoa kertyi 12,4 miljoonaa euroa (7,9 milj. euroa). Kannattavuuden paraneminen johtui lähinnä kustannussäästöistä ja rationalisointitoimenpiteistä.

Konsernin nettorahoituskulut olivat tammi-kesäkuussa 3,2 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 10,3 miljoonaa euroa. Myönteinen kehitys etenkin vuoden toisella neljänneksellä johtui pääosin suotuisista valuuttakurssimuutoksista. Markkinakorot olivat lisäksi vertailukautta matalammat.

Konsernin tulos ennen veroja oli 9,3 miljoonaa euroa (-2,4 milj. euroa) ja tulos verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen 5,0 miljoonaa euroa (-3,2 milj. euroa). Osakekohtainen tulos puolestaan nousi 0,03 euroon (-0,02 euroa).

Konsernin tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan kulut olivat tammi-kesäkuussa 9,6 milj. euroa (7,6 milj. euroa). Raisio Chemicalsin osuus tästä oli 6,7 milj. euroa (4,3 milj. euroa). Omavaraisuusaste puolestaan nousi 39,6 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 35,3 prosenttia.

Yhtiön koko vuoden tuloksen ennen veroja odotetaan pysyvän viime vuoden tasolla ja liikevaihdon odotetaan kääntyvän kasvuun toisella vuosipuoliskolla.

Toinen vuosineljännes

Raisio Yhtymän liikevaihto vuoden toisella neljänneksellä oli 205,5 miljoonaa euroa (209,2 milj. euroa huhti-kesäkuussa 2001). Toisen vuosineljänneksen liikevoitto, 5,0 miljoonaa euroa, pieneni viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna (7,0 milj. euroa). Vertailujaksoon sisältyi kertaluonteisia myyntivoittoja. Tulos ennen veroja oli toisella vuosineljänneksellä 4,7 miljoonaa euroa (2,3 milj. euroa).

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat