Rahanväärentäjä halutaan vangita

Poliisi esittää yhtä tuhatmarkkasten väärentämisestä epäiltyä miestä vangittavaksi. Mies on 30-vuotias ja kotoisin Lahden seudulta. Hänet otettiin jutun tutkinnan yhteydessä kiinni Viitasaarelta.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jukka Jaatinen Lahden poliisista kertoo, että vangitsemisen perusteena ovat todennäköiset syyt. Miehen osuudesta setelien tekoon tai levittämiseen hän ei halua sanoa mitään tarkempaa. Mies on ollut aiemmin poliisin kanssa tekemisissä omaisuusrikoksista.

Tutkinnan alkuvaiheessa pidätettyina oli yhdeksän ihmistä. Heistä kuusi päästettiin tutkimusten edetessä vapaiksi, ja nyt vangittavaksi esitetty on yksi jäljelle jääneistä kolmesta pidätetystä. Väärien setelien tekopaikka- ja tapa on edelleen epäselvä. Uusia väärennettyjä tuhannen markan rahoja ei ole toistaiseksi löytynyt.

Lue myös:

    Uusimmat