Puutu ajoissa! Varhaiset varoitusmerkit kertovat uhkaavasta erektiohäiriöstä

Onko jokaisella miehellä oikeasti joskus erektio-ongelmia? 2:33
Onko jokaisella miehellä joskus erektio-ongelmia? Entä minkä kokoinen on keskiverto penis? Videolla kerrotaan vastaukset kutkuttaviin kysymyksiin.

Erektiohäiriön uhasta kertovia merkkejä voi havaita jo ennen varsinaisia peniksen jäykistymiseen liittyviä ongelmia.

Erektiohäiriö eli kyvyttömyys saavuttaa ja ylläpitää erektio on tavallinen oire, ei itsenäinen sairaus. Tavallisia syitä erektiohäiriöihin ovat esimerkiksi sairaudet, lääkkeet, stressi ja tupakointi.

Erektiohäiriöt yleistyvät iän ja sairauksien myötä. Terveyskirjaston mukaan harvempi kuin joka kymmenes alle 40-vuotias kärsii erektiohäiriöistä, mutta 40–70-vuotiaista jo kolmasosa. Yli 70-vuotiaista miehistä puolella esiintyy erektiohäiriöitä.

Usein erektiohäiriöihin liittyy häpeää, ja harva mies kertoo asiasta lääkärille. Makuuhuoneen puolella ilmeneviin haasteisiin kannattaa kuitenkin puuttua ajoissa, sillä vaikeudet voivat paitsi raastaa parisuhdetta ja itsetuntoa myös olla merkkejä piilevistä terveysongelmista.

Toisinaan nurkan takana vaaniva erektiohäiriö oireilee jo ennen kuin penis ei enää suostu jäykistymään. Men’s Health -sivusto listasi yllättäviäkin merkkejä, jotka voivat kertoa erektiohäiriöiden riskistä lähitulevaisuudessa.

1. Kadonnut aamuerektio

Miehen veren testosteronipitoisuus on korkeimmillaan aamuisin. Aamuerektioilla onkin tapana loppua keski-iässä tapahtuvien hormonaalisten muutosten myötä.

Aamuerektiot kertovat myös hyvästä verenkierrosta penikseen, urologi S. Adam Ramin sanoo Men’s Healthille. Mikäli huomaa heräävänsä "teltta pystyssä" aiempaa harvemmin, voi se olla merkki verisuonten toiminnan heikentymistä. Verenkierron heikentyminen penikseen voi johtaa lopulta siihen, ettei penis jäykisty silloinkaan, kun sitä haluaisi.

2. Seksihalujen laskeminen

Testosteronia tarvitaan sukuviettiin. Mikäli hormonitasot laskevat, seksiä ei tee mieli, jolloin myös erektion saaminen on hankalaa.

Libidon laskeminen voi toki olla seurausta myös vaikkapa stressistä tai masennuksesta, joihin testosteronin puute on helppo sekoittaa. Mieshormonin puute diagnosoidaan verinäytteestä.

3. Korkea kolesteroli ja kohonnut verenpaine

Korkea kolesteroli ja kohonnut verenpaine vaikuttavat kielteisesti verenkiertoon ja voivat sitä kautta johtaa erektio-ongelmiin. Terveyden ja mieskunnon kannalta tavoiteltavaa olisi pitää kokonaiskolesteroliarvonsa alle viidessä ja verenpainearvonsa alle 130/85 mmHG:ssä (millimetriä elohopeaa).

4. Ienongelmat

Turvonneet, kipeät ja vuotavat ikenet ovat merkkejä parodontiitista eli hammasta ympäröivien kudosten tulehduksesta. Aikuisväestössä yleinen tulehdussairaus on seurausta pitkäaikaisesta ientulehduksesta, mutta tupakoitsijat ja diabeetikot sairastuvat usein jo nuorena, kertoo Terveyskirjasto.

Parodontiitti on riskitekijä ihmisen yleisterveydelle ja se on yhdistetty myös erektio-ongelmiin. Erektiohäiriöillä ja parodontiitilla on samoja riskitekijöitä, kuten diabetes, tupakointi ja sepelvaltimotauti. Lisäksi suusta verenkiertoon kulkeutuvat bakteerit ja patogeenit käynnistävät elimistössä verisuonia ahtauttavan matala-asteisen tulehduksen, jolloin veri ei pääse yhtä hyvin paisuttamaan penistä.

5. Hiipuvat erektiot

Yleensä erektiohäiriöt kehittyvät hissukseen. Ensimmäinen merkki edessä siintävistä ongelmista voi olla erektioiden kovuuden heikkeneminen tai keston väheneminen.

Urologi Ramin ei olisi huolissaan, jos mies silloin tällöin huomaa erektionsa hiipuneen. Jos peniksen toiminnassa huomaa muutoksia säännöllisesti eikä ongelmille löydy selitystä esimerkiksi stressistä tai parisuhdeongelmista, voi kyseessä olla oire suuremmasta ongelmasta.

6. Nukut huonosti

Univaje vähentää seksuaalista halukkuutta, mutta toisinaan syy väsymyksen taustalla saattaa selittää myös erektio-ongelmia. Erityisesti uniapnea eli yönaikaiset hengityskatkokset voivat aiheuttaa erektiohäiriöitä sekä impotenssia testosteronivajeen ja heikentyneen verenkierron vuoksi.

Videolla kerrotaan, miten uniapnea oireilee.

Tällaisia ovat uniapnean oireet 0:50
Jopa 1,5 miljoonaa suomalaista sairastaa uniapneaa, suurin osa tietämättään. Näin kansantauti oireilee.

Lue myös:

    Uusimmat