Miksei seiso? Tiedä syyt erektiohäiriöihin

Jos yhdyntä ei onnistu erektion puutteen takia, syy voi olla väliaikainen ja melko harmiton tai jotakin vakavampaa. Ajoittaiset erektiovaikeudet tiedetään varsin tavallisiksi, joten satunnaisista epäonnistuneista suorituksista ei kannata huolestua. Toistuva ongelma voi kuitenkin vaikuttaa elämään ja erityisesti seksielämään olennaisesti, joten apua kannattaa hakea.

Yllä olevalla videolla bloggaajat kertovat, miksi he puhuvat seksistä avoimesti.

Vaikka moni kokee erektiohäiriön sinänsä ongelmaksi, pitää muistaa, että se ei itsessään koskaan ole sairaus vaan oire jostakin. Kun alkuperäistä syytä hoidetaan, tullaan usein hoitaneeksi samalla myös erektiohäiriötä.

Lue alta, mihin kaikkeen erektiohäiriö voi liittyä.

Alkoholi

Alkoholi vaikuttaa keskushermostoon lamauttavasti. Kun veren virtaaminen penikseen vähentyy, siitin ei välttämättä jäykisty. Vuosia jatkunut alkoholin suurkulutus vaikuttaa erektioon myös hermoratavaurioiden ja mieshormonin määrän laskun kautta.

Erektiohäiriöt ovat yleisiä

  • Kohtalaisia tai vaikeita erektiohäiriöitä on noin 200 000 suomalaismiehellä
  • Lieviä ongelmia erektion kanssa on noin 300 000 suomalaismiehellä
  • Vain pieni osa miehistä hakee erektio-ongelmiin lääkärin apua
  • Lähes jokainen mies kärsii joskus lievistä erektiovaikeuksista, usein johtuen suorituspaineista tai väsymyksestä

Lähde: Seksuaaliterveysklinikka.fi

Hermostuneisuus

Joskus erektion lopahtaminen tai sen kokonaan tulematta jääminen on puhtaasti psykologista. Epävarmuutta voi aiheuttaa esimerkiksi se, että kokee suoriutumispaineita uuden kumppanin kanssa, on ollut aiemmin huonoja kokemuksia makuuhuoneessa tai vertailee itseään tai penistään muihin.

Stressi ja väsymys

Kiireinen ajanjakso töissä, murheet henkilökohtaisessa elämässä, unenpuute… Liiallinen stressi vie mehut, henkisesti ja fyysisesti. Stressihormoni kortisoli myös laskee testosteronitasoja ja siten libidoa. Burn outin partaalla keho säästää voimansa yksinkertaisesti päivästä toiseen selviytymiseen, jolloin on luonnollista, ettei seksi välttämättä sytytä.

Tupakointi

Mitä enemmän tupakoi, sitä enemmän tekee hallaa penikselleen. On tutkittu, että jopa yli viidennes kaikista erektiohäiriöistä saattaa mennä tupakoinnin piikkiin. Myös passiivisella tupakoinnilla on merkittävä vaikutus: tupakoitsijoilla riski erektiohäiriöihin on savuttomiin verrattuna kaksinkertainen, passiivisilla tupakoitsijoillakin lähes kaksinkertainen.

Käytännössä vaikutus johtuu siitä, että tupakoidessa valtimoveren virtaus penikseen heikkenee ja jäykistymiskyky huononee.

Lääkitys

On liuta lääkkeitä, jotka voivat häiritä erektiota. Näihin kuuluu esimerkiksi beetasalpaajien ja diureettien kaltaisia verenpainelääkkeitä sekä joitakin masennuslääkkeitä. Koska kyseiset lääkkeet ovat usein hyvinkin tarpeellisia, niitä ei pidä lopettaa omin päin erektiohäiriön vuoksi vaan kertoa ongelmasta lääkärille. Usein on mahdollista löytää jokin seksielämänkin kannalta hyvä ratkaisu esimerkiksi vaihtamalla hieman erilaiseen valmisteeseen tai pienentämällä annosta.

Lääkkeiden vaikutuksia miettiessä kannattaa muistaa, että esimerkiksi masennus ja verenpainetauti itsessäänkinkin voivat häiritä libidoa ja erektiota.

Masturbointi

Orgasmin jälkeen elimistöön erittyy prolaktiini-nimistä hormonia. Kun tällainen ”hormonipiikki” on tullut, voi olla hetken vaikeuksia saada erektiota ja siemensyöksyä. Ei siis ole mikään ihme, jos yhden siemensyöksyn jälkeen ei heti ole valmis uuteen. Usein toipumisaikaa tarvitsee sitä enemmän, mitä vanhempi on.

D-vitamiinin puute

Esimerkiksi vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa on havaittu, että matalalla D-vitamiinitasolla on itsenäinen yhteys erektiohäiriöön. Suomessa monien D-vitamiinitasot ovat pitkästä talvesta ja vähäisestä auringonvalosta johtuen alhaiset, joten vitamiinia suositellaan napsittavaksi purkista. Lisäksi kannattaa muistaa syödä pari kertaa viikossa kalaa.

Muita sairauksia, jotka itsessään tai lääkityksen kautta voivat haitata erektiota

  • Parkinsonin tauti
  • MS-tauti
  • Eturauhasen liikakasvu
  • Eturauhassyöpä
  • Erilaiset hormonihäiriöt

Diabetes

Noin puolella diabeetikkomiehistä esiintyy erektiohäiriöitä. Jos huomioidaan vain nelikymppiset ja sitä vanhemmat, luku on vielä suurempi. Jos erektiohäiriöt tuntuvat tulleen jäädäkseen, voi olla hyvä käydä tarkistuttamassa sokeriarvonsa lääkärissä.

Liikkumattomuus ja ylipaino

Sekä aerobinen liikunta että lihaskuntoharjoittelu parantavat miehen testosteronitasoja. Onkin tärkeää jatkaa liikkumista ikääntyessä, jolloin testosteronitasot muuten luonnostaan putoavat. Liikkua pitäisi harrastaa kohtuullisesti tai runsaasti.

Mitä tulee ylipainoon, riski erektiohäiriöön on normaalipainoiseen verrattuna kaksinkertainen, jos painoindeksi on 25–30 ja kolminkertainen, jos painoindeksi kipuaa yli kolmenkymmenen.

Lähteet: Men’s Health, Bustle.com, Diabeteslehti, Terveyskirjasto, Seksuaaliterveysklinikka.fi, Muscleandfitness.com

Lue myös:

    Uusimmat