Putkahakkaamisesta päätös tänään

Iranilaissyntyinen keittiömestari sai vartijan nyrkistä toisen vartijan pitäessä häntä kiinni betonilattialla vuosi sitten. Tapahtumasarja tallentui turvakameran nauhalle.

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään päätöksensä jutusta, jossa Pasilan poliisivankilan vartijan epäillään pahoinpidelleen iranilaissyntyisen Rasoul Pourakin poliisiputkassa.

Tapaus sattui Pasilan poliisivankilassa viime vuoden elokuussa.

55-vuotiasta vartija-vahtimestaria syytetään pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vartija on kiistänyt rikokset käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan vartija iski putkaan tuotua miestä nyrkillä päähän toisen vartijan pitäessä uhria kiinni putkan betonilattialla. Toinen vartija-vahtimestari ei saanut syytettä.

Kiinniotettu eli Pourak halusi oikeudessa rangaistuksen molemmille. Hän sanoi oikeudessa saaneensa pahoinpitelystä silmänpohjan murtuman, paljon mustelmia, ruhjeita, sisäkorvan tasapainoelimen häiriön sekä menettäneen hajuaistinsa.

Tapahtumasarja tallentui Helsingin poliisitalon turvakameroiden tallenteelle ja asian esitutkinta suoritettiin kaikessa hiljaisuudessa vuosi sitten.

Poliisiylijohtaja Markku Salminen tyrmistyi kuullessaan asiasta vasta alkuviikosta.

Salmisella ei ollut mitään tietoa Pasilan epäillystä putkahakkaamisesta, vaan hän sai tiedon asiasta vasta yli vuoden kuluttua sen tapahtumisesta, kun Iltalehti kertoi tapauksesta.

Käräjäoikeudessa syytetään myös Pourakia haitanteosta virkamiehelle sekä pahoinpitelystä, joka liittyi putkareissua edeltäneeseen tapahtumaan.

(MTV3-Johanna Sainio-STT)

Lue myös: (2.10)

Lue myös:

    Uusimmat