Push up -liivit jäävät monilla kaappiin – tällaisia alusvaatteita suomalaisnaiset suosivat nyt

Rintaliiveissä näyttävyys on vaihtunut mukavuuteen.

Luonnollisuus on nykyään trendi monella saralla, niin myös pukeutumisessa.

Vaate- ja kauppaketjujen mukaan alusvaatteiden saralla on jo jokusen vuoden ajan liikuttu kohti luonnollisuutta ja mukavuutta. Lisäksi suuntautumiseen on vaikuttanut koronapandemia ja etätyöt.

Tarkoittaako mukavuuden korostaminen esimerkiksi sitä, että oltaisiin luovuttu kaarituellisista rintaliiveistä?

Kysyimme S- ja K-ryhmältä, Tokmannilta sekä H&M:ltä, Kappahlista ja Lindexiltä, millaisia alusvaatteita suomalaisnaiset nykyään suosivat ja miten tilanne on lähivuosina muuttunut.

Mukavuudesta on tullut trendi

Tokmannilta kerrotaan, että asiakkaat valitsevat yhä useammin kaarituettomat rintaliivit kaarituellisten sijaan.

– Viime vuosina mukavuus on noussut rintaliiveissä selvästi trendiksi, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö Maarit Mikkonen kertoo.

Vaikka etätöistä onkin palattu jo suurimmaksi osin takaisin konttorille, ei Mikkosen mukaan ole nähtävissä selvää paluuta kaarituellisiin liiveihin. Tokmannissa uskotaankin juuri mukavuuden olevan tulevaisuudessa yksi tärkeä liivien valintakriteeri.

S-ryhmän myyntijohtaja Päivi Hole kertoo, että koronapandemian vaikutus vaateostoksiin on ollut merkittävä. Alun pysähtyneisyyden jälkeen ruokakaupossa asioinnin pakollisuus alkoi kuitenkin kääntyä Prisma-muodin eduksi.

Vuonna 2020 Prisman pukeutumisen myynti jäi vain kaksi prosenttia vuodesta 2019 ja vuonna 2021 kasvua oli jo 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Holen mukaan alusvaatteiden kokonaismyynti on kasvanut joka vuonna koronapandemian puhkeamisen jälkeen. Erityisesti kasvua on ollut alus- ja yöasujen saralla.

Sen sijaan rintaliivien kokonaismyynti on Holen mukaan hieman laskenut korona-aikana. Jo ennen pandemiaa, kaarituettomat ja topatut liivit olivat kappalemääräisesti suositumpia kuin kaarituelliset liivit. 

– Myydyin tuotetyyppimme on siis kaaritueton liivi ja toisella paikalla on topattu liivi, Hole kertoo.

Alkuvuodesta 2022 kaarituettuja liivejä on kuitenkin myyty jo enemmän kuin esimerkiksi t-paitaliivejä.

– Alusvaatteissa mukavuuden arvostaminen on korostunut entisestään koronan myötä. Tämä trendi koskee koko pukeutumista, Hole kertoo.       

Holen mukaan erityisesti nuorilla luonnollisuuden korostaminen on osaltaan vaikuttanut rintaliivittömyyden lisääntymiseen pukeutumisessa. Laajamittaisempi lähitöihin paluu on kuitenkin näkynyt Prisman myynneissä selkeästi formaalimman pukeutumisen ja muun muassa farkkujen myynnin kasvuna.

Pandemia vähensi alusvaatteiden ostokertoja

Koronapandemia ohjasi suomalaisten pukeutumista mukavuudenhaluisempaan suuntaan, kertoo myös Keskon osto- ja myyntipäällikkö Terhi Pelin. Erityiseen suosioon nousivat erilaiset collegevaatteet.

– Pandemian aikana ostettiin sellaisia vaatteita, jotka sopivat kotoiluun, mutta ovat kuitenkin stailattavissa myös siistimmäksi, kaupunkikelpoiseksi kokonaisuudeksi, Pelin kertoo.

Pelinin mukaan marketmuoti on toipunut hyvin ja myynninkehitys on kasvavaa.

Etätöiden lisääntyminen kuitenkin vähensi vaatteiden ostokertoja – niin myös alusvaatteiden kohdalla.

– Pandemian aikana on ostettu hieman enemmän kaarituettomia liivejä sekä toppeja, mukaan lukien urheiluliivit, mutta uskomme tämän johtuvan ennemminkin urheilun ja liikunnan lisääntymisestä kuin varsinaisesta mukavuudenhalusta, Pelin toteaa.

Alushousujen kohdalla K-Citymarketeissa ei ole huomattu minkäänlaista muutosta ennen tai jälkeen pandemian.

Koska koronapandemian aiheuttama muutos alusvaatekauppaan ei ollut Keskon näkökulmasta kovinkaan dramaattinen, noudattaa nykytilannekin melko samaa linjaa kuin ennen pandemiaa.

"Muutama vuosi sitten oli yleisempää käyttää enemmän push up -rintaliivejä"

Kappahlin PR- ja markkinointispesialisti Heli Ahopelto kertoo, että vuosina 20202021 naisten ja miesten vaatteiden kysyntä laski vuodesta 2019. Vuonna 2022 kysyntä on kuitenkin vaiheittain palautunut.

Pandemian aikana erityisesti rennommat, kotona pidettävät vaatteet ovat olleet suosittuja, mutta pahimpien vuosien jälkeen kysyntää on ollut myös juhlavammissa vaatteissa

– Olemme jo ennen pandemiaa huomanneet, että asiakkaitamme ovat alkaneet kiinnostamaan enemmän mukavammat ja pehmeät rintaliivit. Viime vuosina olemme huomanneet luonnollisuuden vahvana trendinä. Muutama vuosi sitten oli yleisempää käyttää enemmän push up -rintaliivejä tai enemmän topattuja rintaliivejä. Ahopelto kertoo.

Ahopellon mukaan Kappahlin valikoimassa erityisen suosittuja ovat olleet kaarituettomat rintaliivit. Myös alusvaatteissa haetaan nykyään enemmän mukavuutta ja suosituimpia malleja ovat olleet hipster- ja cheeky-malliset alushousut. Myös saumattomien alushousujen kysyntä on Ahopellon mukaan lisääntynyt.

Tilanne ei ole myöskään Kappahlin näkökulmasta muuttunut laajojen etätöiden loppumisen jälkeen, vaan mukavuus ja pehmeys ovat edelleen tärkeitä seikkoja alusvaatevalintoja tehdessä.

H&M-ketjun viestintäasiantuntija Laura Mendez Blancon mukaan yritys on huomannut, että asiakkaisen mieltymykset ovat ohjautuneet jo ennen koronapandemiaa pehmeiden rintaliivien suuntaan. Myös pehmeissä rintaliiveissä on mahdollisuus saada ne joko kaarituilla tai ilman.

Kaaritukien tehtävänä itseasiassa lisätä käyttömukavuutta

Lindexin PR- & vastuullisuusasiantuntija Aino-Marja Öster kertoo, että vaikka vuosi 2020 olikin vaatekaupoille haastava, yritys onnistui lopulta pinnistämään tuloksensa lähes samalle tasolle kuin vuonna 2019. Vuosi 2021 taas oli ketjun historian paras vuosi ja verkkokaupan myynti kasvoi jopa 47 prosenttia.

– Asiakkaamme ovat pandemiasta huolimatta panostaneet alusvaatteisiin ja niiden hyvä istuvuus ja käyttömukavuus on jo vuosia ollut erittäin tärkeää, Öster kertoo.

Toisin kuin muilla ketjuilla, Österin mukaan yksi Lindexin rakastetuimmista malleista on yhä edelleen kaarituelliset t-paitaliivit, jotka ovat sileitä ja huomaamattomia vaatteiden alla.

– Vaikka kaarituki välillä saatetaan mieltää epämukavaksi, on kaaritukien tehtävänä itseasiassa lisätä käyttömukavuutta: ne nostavat ja tukevat rintoja. Kaaritukien tarve korostuu etenkin, kun povi on suuri, Öster toteaa.

Jos rintaliivit ovat oikeankokoiset, ei kaarituen pitäisi tuntua ikävältä, vaan pikemminkin lisätä tukea. Tämän takia Öster uskoo, että kaarituelliset liivit ovat ainakin Lindexissä säilyttäneet paikkansa suosikkien joukossa.

Toisaalta Österin mukaan myös pehmeät ja kaarituettomat liivit ovat löytäneet asiakaskuntansa.

Alushousuissa suosittuja ovat olleet erityisesti korkeavyötäröiset mallit.

Katso myös: Näistä merkeistä tunnistat vääränkokoiset rintaliivit

 

Lue myös:

    Uusimmat