Armand Duplantisille tuli ylimääräistä ohjelmaa.
Seiväshypyn EM-finaalissa nyt sunnuntai-iltana hyppäävä maailmanennätysmies Armand Duplantis oli matkalla Birminghamin stadionille, kun hän tajusi kömmähdyksen.
– Minulla oli väärä akkreditointi, supertähti sanoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.
Tapahtumasta raportoiva Aftonbladet muotoilee, että "draama alkoi jo kauan ennen EM-finaalia".
Virkailijat voivat usein arvokisoissa vaatia paikalle päästämiseksi virallisia akkreditointeja, vaikka kyse olisi tunnistettavista urheilijoista.
Hätää "Mondon" mukaan ei kuitenkaan ollut. Episodi ei näyttänyt juuri vaikuttaneen ruotsalaisen valmistautumiseen.
– Kaikki meni hyvin. Meillä on aikaa. En ole aina niin ajoissa, ja nyt minulla on aikaa levätä.
Duplantis hyppäsi nykyisen maailmanennätyksen 631 maaliskuussa Uppsalassa hallissa. Tällä ulkokaudella hän on tehnyt kansainväliseksi kärkitulokseksi itselleen vaatimattoman noteerauksen 613.

