Puolustusbudjetista kolmannes materiaalihankintoihin

Puolustusministeriö on jättänyt valtiovarainministeriölle taloussuunnitelman vuosille 2006-2009. Suunnitelmaa leimaavat säästötoimet.

Puolustusvoimat varaa lähivuosina uskottavan kansallisen puolustuskyvyn kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi noin kolmanneksen puolustusbudjetista puolustusmateriaalihankintoihin. Puolustusministeriö on jättänyt valtiovarainministeriölle oman hallinnonalansa toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2006-2009. Suunitelmassa mainitaan, että puolustuksessa tarvittavien resurssien ja toimintamenosäästöjen luomiseksi puolustusvoimissa toteutetaan johtamis- ja hallintorakenteiden uudistus ja jatketaan rakennemuutosta. Tavoitteena on vähentää väkeä noin 1200 henkilötyövuoden verran vuoden 2012 loppuun mennessä.

Säästötoimien yhteydessä on paljon ollut puhetta varuskuntien lakkauttamisesta. Suunnitelmassa tähän asiaan ei oteta vielä kantaa. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen on lupaillut, että selvitys aiheesta valmistuu helmikuussa. Päätöksiä lakkauttamisista tehtäneen kevätkauden aikana. Henkilövähennysten lisäksi tavoitteena on kohdentaa puolustusvoimien kehittämisohjelmiin nykyisistä tehtävistä vähintään 500 henkilötyövuotta.

Puolustuksen kehittämisen voimavaroja suunnataan ensisijaisesti siihen, että vuoteen 2008 mennessä puolustusvoimille luodaan strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyky. Suunnitelmassa luvataan myös, että laajemman sotilaallisen voimakäytön ennaltaehkäisy- ja torjuntakyky ylläpidetään. Sodan ajan joukkojen vahvuus supistuu 350 000:een vuonna 2008.

Uskottava puolustuskyky keskeisenä tavoitteena

Puolustusministeriö kiteyttää lähivuosien keskeiset tavoitteet kolmeen kokonaisuuteen. Keskeisenä tavoitteena on uskottavan kansallisen puolustuskyvyn ylläpitäminen. Puolustusta kehitetään niin, että se vastaa muuttuvan turvallisuusympäristön haasteisiin ja vaatimuksiin.

Toisena tärkeänä tavoitteena on suunnitelman mukaan EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen liittyvien voimavarojen luominen. Erityisenä tavoitteena on kyky osallistua EU:n taisteluosastoihin vuoteen 2007 mennessä.

Kolmantena keskeisenä tavoitteena on kehittää edelleen puolustusvoimien kykyä antaa virka-apua muille viranomaisille yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen pyritään säilyttämään noin 1000 hengessä. Vuotuiset kustannukset tästä olisivat noin 100 miljoonaa euroa.

Suunnitelmassa korostetaan, että Suomi ylläpitää ja kehittää sotilaallisesti liittoutumattomana maana puolustuskykyään turvallisuusympäristönsä muutoksia seuraamalla. Suomen puolustuksen päämääränä on kaikissa tilanteissa taata maan itsenäisyys sekä turvata kansalaisten elinmahdollisuudet ja valtionjohdon toimintavapaus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat