Kun morsian lähtee hääpukuostoksille, on kaaso usein mukana tekemässä tärkeää valintaa hääpäivän asuksi. Lukuisten morsianten kanssa vuosien varrella työskennellyt pukusuunnittelija Johanna Lätti muistuttaa, että kaason on annettava valintatilanteessa tilaa morsiamelle.
Jo 25 vuotta hää- ja juhlapukuja suunnitellut Morsmaikku-liikkeen perustaja Johanna Lätti on vuosien varrella kohdannut lukuisia morsiamia, jotka saapuvat kokeilemaan hääpukua kaasoineen. Lätille on vuosien saatossa kehkeytynyt selkeä käsitys siitä, millainen kaaso täyttää morsiamen tarpeet parhaiten – ja on suurimmaksi avuksi tärkeän päivän suunnittelussa.
– Hyvä kaaso on sellainen, joka astuu oman pitämisensä yläpuolelle ja osaa jättää omat mielipiteensä sivuun. On tärkeää antaa morsiamen henkilökohtaisille mieltymyksille reilusti tilaa, sillä hääjuhlan suunnittelussa on ajateltava nimenomaan morsiamen parasta, Lätti toteaa.
Morsian on häävalmistelujen tähti
Vaikka kaason ja morsiamen suhde olisi muuten äärimmäisen suora ja avoin, olisi hääjärjestelyjä tehtäessä syytä pitää tiukasti mielessä se, että morsiamen on tärkeä tuntea olonsa mukavaksi koko prosessin ajan.
– Ne ovat morsiamen häät ja hänelle tärkeät. Siksi häntä pitää kunnioittaa, Lätti jatkaa.
Pukusuunnittelija on vuosien varrella törmännyt tilanteisiin, joissa kaaso on tuonut omat mielipiteensä niin vahvasti julki, että morsian on pahoittanut mielensä.
– Se on aika mielenkiintoista, miten hyvät ystävät saattavat suhtautua. Välillä tulee todella surullinen mieli, kun jotkut saattavat jopa pilata koko hetken, Lätti harmittelee.
– Kaasojen kannattaisi miettiä, että ihan kaikkea ei tarvitse sanoa ja ennen kaikkea sitä voi vähän miettiä, että miten asiat sanoo, Lätti toteaa.
Tästä syystä saattaa joskus olla jopa parempi, että morsian lähtee hääpukuostoksille itsekseen.
– Joillekin voi olla hyötyä siitä, että kaaso on apuna, mutta joillekin voi tulla sellainen tunne, että kaikki muut jyräävät paikalla morsiamen itsensä mielipiteet, Lätti toteaa.
Lue myös:
Katso Huomenta Suomi: Kuninkaallinen häähumu ihastutti Tukholmassa
AVA / Heli Kuitunen
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
23:18
NHL-hankinta tiskiin: Colorado Avalanche saa uuden suomalaispelaajan
-
23:01
Pikkuhuuhkajille karvas takaisku EM-karsinnassa – päätöskierroksella huimat panokset
-
22:48
Scholz vakuutti Zelenskyille Saksan tukevan Ukrainaa – yksi toive ei kuitenkaan toteutunut
-
22:45
Rallin mestaruustaisteluun uusi käänne – FIA puuttui yllättäen peliin
-
22:40
Nyt meni tunteisiin! Härski temppu tuotti pelirangaistuksen SM-liigssa – Sport-fanien raivoisa reaktio tallentui kuviin
-
22:14
Lentokoneessa syttyi tulipalo Tukholman Arlandassa
-
22:12
Yksi yhteistyö pian päätökseensä SM-liigassa? Umpeutuminen edessä
-
22:05
Kiekko-Espoo ohitti Tapparan, kriisiseuralle taas tappio – näin perjantain SM-liigakierros eteni
-
22:05
Huippumalli Emily Ratajkowski julkaisee yhteiskuvia poikansa kanssa – yksi otoksista herätti kohun
-
22:02
Halli hiljeni täysin Espoossa – Tappara-tähti kärvisteli tuskissaan
-
21:42
Aleksander Barkovin loukkaantumisesta kerrottiin uutta tietoa
-
21:30
Panssarijääkäri pohti naispuolisen esihenkilönsä raiskaamista sotatilanteessa – oikeus piti naisvihamielisenä
-
21:20
Osallistujien armoton kilpailuvietti yllättää Amazing Race -ohjelmassa – Töllötuomarit ihmeissään
-
21:19
Tukkapölly SM-liigassa – "Ensimmäinen kerta näissä peleissä, joissa olen saanut kunnian"
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
Lataa lisää